Los Angeles Clipperssin tähtipelaajat pysyvät rauhallisina, vaikka joukkue rämpii jälleen pudotuspeleissä – ”Emme ole huolissamme”
Kuva: Getty Images
Los Angeles Clippersin vaikeudet pudotuspeleissä jatkuvat, kun joukkue hävisi kotiedustaan huolimatta pudotuspelisarjan kaksi ensimmäistä ottelua Dallas Mavericksille. Joukkue hävisi ensimmäisen ottelun pistein 103-113 ja toisen ottelun pistein 121-127 ja Clippers joutuu taistelemaan toden teolla vieraskentällä päästäkseen mukaan ottelusarjaan. Vaikeasta paikasta huolimatta Clippersin pelaajat eivät ole huolissaan tilanteesta.
– Emme ole huolissamme. Tämä on kilpailua ja meidän pitää nostaa tasoamme. Jos emme nosta, niin me olemme tuhoon tuomittuja. Meillä ei ole kuitenkaan huolta asian suhteen. Meidän pitää pelata omaa peliämme ja vain pelata tämän vaikean jakson läpi. Meidän pitää parantaa puolustuspäässä. Luka Doncic saa omat paikkansa, mutta meidän pitää tehdä parempaa työtä muiden hiljentämiseksi, Clippersin takamies Paul George kertoi medialle.
Kun Clippers hankki Georgen ja Kawhi Leonardin 2019 syksyllä, joukkueen ainoana tavoitteena oli voittaa mestaruus. Clippers on kuitenkin rämpinyt viimeisen kahden kauden aikana, kun joukkue hävisi nöyryyttävällä tavalla Denver Nuggetsille viime vuoden pudotuspeleissä ja jäi tällä kaudella läntisen konferenssin neljänneksi. Jos Clippers ei halua lähteä jälleen pudotuspeleistä ulos häntä koipien välissä, joukkueen on keksittävä jokin keino Mavericksin pysäyttämiseksi.
– Se ei ole mitään taikuutta. Meidän pitää pelata parempaa koripalloa. Puolustaa paremmin. Se on pelin henki nyt. He ovat heittäneet hyvin kahden ensimmäisen pelin ajan ja meidän pitää pystyä auttamaan toisiamme. Meidän vain pitää pystyä keskittymään olennaiseen ja pitää katse palkinnossa, Leonard kertoi medialle.
Clippers on ollut suurissa vaikeuksissa etenkin puolustuspäässä. Mavericks pääsi heittämään koreja ensimmäisessä ottelussa 50% tarkkuudella ja toisessa ottelussa 58% tarkkuudella. Luka Doncic on ollut tuttuun tyyliin joukkueensa avainpelaaja tehden 70 pistettä, 17 levypalloa ja 18 syöttöä kahdessa ottelussa. Vaikka Dallas on päässyt heiluttamaan tahtipuikkoa vapaasti hyökkäyspäässä, joukkueen valmentaja Tyronn Lue ei myöskään ole vielä huolissaan joukkueesta.
– Meidän pitää vain voittaa neljä ottelua ja kun pelaat vieraskentällä, sinulla ei ole niin paljoa paineita. Voimme vain yrittää varastaa yhden ottelun tai kaksi. Heidän pitää yrittää jatkaa vakuuttavaa heittopeliään kotikentällä, mikä on vieraissa paljon helpompaa, koska ei ole niin paljon paineita. Katsotaan, miten käy kolmannessa ottelussa, Lue kertoi medialle.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Lähde: Ben Simmons otti askeleen lähemmäs paluuta NBA:han
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”
- Victor Wembanyama väittää pystyvänsä järisyttävään ennätykseen
- Tulevaisuus on valoisa – tyttöjen maajoukkueelta upea EM-turnaus
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- KTP-Basket jysäytti – Daniel Dolenc palaa Suomeen
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kova väite: Joel Embiidin kuntoon on tullut merkittävä muutos
- Lähde: Klay Thompsonin mahdollisen treidin runko on selvillä
- Phoenix Sunsilta 73 miljoonan dollarin sopimus
- Kevin Durantilta kiistelty näkemys LeBron Jamesin Philadelphia 76ersista