Tuomas Iisalon viisivuotinen pesti Merlins Crailsheimin peräsimessä tuli päätökseen tänä keväänä. Iisalo sai keväällä 2016 käsiinsä putoamaan tuomitun joukkueen, jonka hän jätti jälkeensä yhtenä Bundesliigan kärkijoukkueena.

Iisalon aikakausi Merlinsissä huipentui tähän kauteen, kun hän johdatti joukkueen pudotuspeleihin ensimmäistä kertaa seuran historiassa. Merlins sijoittui runkosarjassa upeasti viidenneksi, mutta hävisi puolivälierissä Bayern Münchenille otteluvoitoin 1-3.

Vaikka putoaminen kirpaisi, niin Iisalo oli joukkueestaan ylpeä.

– Ensimmäiseen peliin lähdettäessä meillä oli pitkä tauko edellispelistä, ja meillä oli siinä selkeästi vaikeuksia saada koneet käyntiin. Toisesta pelistä eteenpäin pystyimme kamppailemaan tasavahvasti yhtä Euroopan parasta koripallojoukkuetta vastaan. Harmittavasti emme saaneet Jermaine Haleyta mukaan loukkaantumisen takia ja jouduimme pelaamaan aika kapealla materiaalilla. Ei kuitenkaan jäänyt mitään jossiteltavaa. Teimme kaikki mitä pystyimme ja voimme olla siihen tyytyväisiä, Iisalo miettii puolivälieräsarjasta Koripalloliiton tiedotteessa.

Kauden alla Iisalo ei ollut täysin luottavainen kauden ennusmerkeistä. Merlinsillä oli jo ennestään yksi sarjan pienimmistä budjeteista ja koronapandemian takia se kutistui täksi kaudeksi entisestään. Kauden jälkeen Merlins palkittiinkin kauden yllättäjäjoukkueena.

– Meillä oli tosi vaikeat lähtökohdat kauteen ja budjettimme putosi huomattavasti, niin kuin monella muullakin joukkueella. Jouduimme tekemään hankintoja alle Bundesliigan budjetin ja alkuun oli aika isoja sopeutumisvaikeuksia. Meille tuli pelaajia alemmilta sarjatasoilta ja heidän tuli oppia mitä ammattiurheilu vaatii ja, että tämä on vakavaa duunia mihin pitää investoida aikaa.

– Alkushokin jälkeen palaset alkoivat kuitenkin loksahtaa kohdilleen. Meille tuli ennen kauden alkua yksi loukkaantuminen ja hankimme kaksi uutta vahvistusta ja he osoittautuivat nappihankinnoiksi meille. Palaset loksahtivat juuri oikeaan aikaan ennen kauden alkua.

– Sen jälkeen meno jatkui vahvana aina siihen saakka kunnes Tim Coleman loukkaantui. Muutama viikko siitä ja Haywood Highsmith loukkaantui ja ne olivat meille isoja iskuja. Jouduimme roolittamaan joukkuetta uudestaan ja pelasimme kapealla rosterilla. Siinä kohdassa pelimme takkusi hetken aikaa, mutta löysimme pelaajien vahvuudet ja roolit, jonka jälkeen loppukauden ja pudotuspelit pelasimme hyvin, Iisalo analysoi joukkueen kautta.

Merlinsin edelliskausi oli jo menestyksekäs, kun joukkue oli sarjassa upeasti neljäntenä koronapandemian keskeytettyä kauden. Vaikka olosuhteet muuttuivat, niin Iisalo yhdessä veljensä Joonaksen sekä Juho Kailion kanssa osoittivat pystyvänsä rakentamaan jälleen voittavaa koripalloa pelaavan joukkueen. Iisalo ei kuitenkaan näe sitä merkityksellisenä, että hän pystyi osoittamaan, ettei viime kausi ollut pelkkää hyvää tuuria.

– Enemmän se oli tärkeä ulkopuolisille ihmisille. Viime kauden jälkeen puhuttiin, että olimme tähdenlento ja yhden kauden ihme sekä onnistuimme sen kauden rekrytoinneissamme. Olimme kuitenkin koko ajan luottavaisia omaan prosessiimme ja siinä viime kauden lopun kupla oli tärkeä. Lähdimme sinne alemman ProA-tason joukkueella, mutta pystyimme kilpailemaan siellä. Tiesimme, että jos saamme oikeat palaset, niin voimme pärjätä. Se puhuu kollektiivisen ja jatkuvan intensiteetin koripalloilun voimasta.

Iisalojen ja Kailion sopimus Merlinsin kanssa päättyi tähän kauteen. Kauden jälkeen Baskets Bonn ilmoitti tehneensä veljesten kanssa kaksivuotisen sopimuksen. Bonn on jäänyt parina edelliskautena pudotuspelien ulkopuolelle, mutta seuralla on fasiliteetit ja resurssit taistella Bundesliigan kärkisijoista.

– Bonnilla oli tarjota erittäin hyvä kokonaispaketti, josta me pidimme Joonaksen kanssa. Bonn on ainoa seura, joka omistaa oman hallinsa Bundesliigassa ja sinne on keskitetty kaikki seuran tilat toimistoista, harjoituskentistä ja -tiloista lähtien. He ovat alisuorittaneet potentiaaliinsa ja budjettiinsa nähden selkeästi kahtena edelliskautena. Heillä on vahvat perinteet ja he ovat menestyneet aiemmin, ja koimme pystyvämme tuomaan sellaisen vahvan impulssin joukkueeseen. Yksi iso asia oli, että meillä on vapaat kädet rekrytointien, pelityylin ja muiden asioiden suhteen. Se mahdollistaa pelillisen näkemyksemme johdonmukaisen toteutuksen.

Jo viime kauden jälkeen Iisaloa haastateltiin Euroliiga-joukkue Zalgirisin päävalmentajapestiin. Toisen menestyskauden jälkeen koputtelijoita oli lisää, mutta valinta kallistui Bonniin.

– Meillä oli 2-3 muuta vaihtoehtoa muissa maissa, mutta ne olivat aikataulullisesti haastavia. Niissä on kaudet kesken ja olisi pitänyt odottaa muutama viikko, jolloin tämä mahdollisuus olisi mennyt ohi. Päätimme, että tämä on hyvä mahdollisuus käynnistää nyt vähintään kahden vuoden projekti ja palauttaa Bonn sinne minne se kuuluukin.