Susijengin harjoitusrinkiin täksi kesäksi kutsuttu Michael Besselink, 22, ja BC Nokia ovat sopineet vuoden mittaisesta jatkosopimuksesta. Besselinkille tehtiin vuosi sitten 1+1-mallinen sopimus, jonka optiovuodesta päästiin yhteisymmärrykseen.

Besselink liittyi Näätien rivistöön marraskuussa 2019, mutta hänen kautensa päättyi kahdeksan ottelun jälkeen loukkaantumiseen. Wartti Basket -kasvatin viimeistä kolmea kautta ovat runnelleet loukkaantumiset, joiden vuoksi hän ei pelannut edelliskaudella peliäkään.

Viimeisen kahden viikon aikana Besselink on päässyt treenaamaan todenteolla, kotiseudullaan Helsingissä.

– Minulla ei ole mitään muuta kuin positiivista sanottavaa viimeisestä kahdesta vuodesta Nokialla. Olen kiitollinen, että pääsen jatkamaan. Valmennusjohto ja organisaatio ovat olleet kärsivällisiä ja auttaneet, että pääsen takaisin pelikentille. Uskon, että kun kausi alkaa, niin olen täydessä pelikunnossa, Besselink kommentoi nokialaisten tiedotteessa.

Kauden 2019/20 kahdeksassa pelissä Besselink tilastoi keskimäärin 3,3 pistettä, 2,5 levypalloa ja 0,8 syöttöä ottelua kohden vähän vajaan 12 minuutin peliajalla. Nuoren miehen potentiaalista kertoo myös paljon, että hänet kutsuttiin Susijengin harjoitusrinkiin tälle kesälle.

– Michaelilla on ollut huonoin mahdollinen tuuri viimeisen kahden vuoden aikana. Olisimme voineet saada hänet pelikentille jo viime kaudella, mutta emme halunneet riskeerata mitään. Hän on työskennellyt äärimmäisen lujaa kuntoutumisensa suhteen ja jos joku ansaitsee tämän tilaisuuden, niin se on Michael, Näätien päävalmentaja Greg Gibson kommentoi.

Besselink on jo pitkään kuulunut ’99-ikäluokkansa kirkkaimpiin suomalaislupauksiin, josta osviittaa antoi hänen 18-vuotiaana pelaamansa mieletön 16,3 pisteen, 5,2 levypallon ja 2,7 syötön kausi Porvoon Tarmon Divisioona A -joukkueessa. Besselink lähti lukiovuosien jälkeen Atlantin taakse yliopistoon, josta hän palasi takaisin Suomeen, Nokialle keskittymään täysin koripalloon.

BC Nokian sopimuspelaajiin tulevaksi kaudeksi kuuluvat Antero Lehto, Matias Ojala, Michael Besselink, Antti Ahonen, Hugo Boman ja Tevaun Kokko.