Suomalaispelaajan hurja alku siivitti joukkueen maailman toiseksi kovimpaan kansalliseen sarjaan
Roope Ahonen oli yksi Breoganin johtohahmoja, kun lugolaisseura juhli LEB Oron voittoa ja sarjanousua Espanjan ACB-liigaan. Ratkaisevassa finaalissa Alex Murphyn Granada joutui taipumaan.
Breogan ja Granada olivat molemmat voittaneet yhden aiemman ottelun, joten ratkaisu venyi kolmanteen peliin, joka pelattiin Granadan kotikentällä. Ottelu päättyi Breoganin selvään 83-57 (49-29)-voittoon. Breogan iski luun kurkkuun heti ensimmäisellä neljänneksellä viemällä sen nimiinsä 29-12. Ahonen johti tulitusta heittäen yhdeksän pistettä heti ensimmäisen 4,5 minuutin aikana. Yhteensä Ahonen keräsi 13 pistettä, otti neljä levypalloa, antoi syötön ja riisti kerran. Murphy kasasi seitsemän pistettä ja yhden syötön.
Toisen kautensa Breoganissa pelannut Ahonen toipui vakavasta alaraajavammasta ja palasi yli vuoden tauon jälkeen pelikentille helmikuussa. Ahonen tilastoi loppukauden aikana keskiarvoikseen 5,0 pistettä, 1,4 levypalloa ja 1,1 syöttöä. Hänen kolmen pisteen heittotarkkuutensa oli koko kauden osalta 45,3 ja pudotuspeleissä peräti 55,6.
Ensimmäistä kauttaan Granadassa pelannut Murphy kuului läpi kauden joukkueen avainpelaajiin ja urakoi peleissä keskimäärin 24,5 minuuttia. Keskiarvoikseen hän kirjautti 10,9 pistettä, 3,6 levypalloa ja 1,4 syöttöä kolmen pisteen heittojen pudotessa sukkaan komeasti 40,8 prosentin tarkkuudella.
Ottelutilastot
Alex Murphyn kauden tilastot
Roope Ahosen kauden tilastot
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- Lahti Basketball nappasi ensimmäisen ulkomaalaisvahvistuksen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa
- Thomas Tumba siirtyy Belgian ja Alankomaiden yhteisliigaan
- Lahti Basketball kaappasi nuorten maajoukkuemiehen
- Näkökulma: Zaccharie Risacher alkaa olemaan tämän vuosikymmenen isoin floppi
- Oklahoma City Thunder treidasi tähtipuolustajansa
- Lähde: New York Knicks yrittää harvinaista kaappausta Dallas Mavericksista
- Karhu Basketilta kolme uutta pelaajasopimusta – nimekkäimpänä Chandler Cuthrell
- Kouvot viimeisteli Korisliiga-joukkueensa Aaron Cashilla
- Karhu Basketilta kolme uutta pelaajasopimusta – nimekkäimpänä Chandler Cuthrell
- Liettuan koripalloikoni palaa kotimaahan – NBA:sta eurokentille dominoimaan
- Yliopistotähti aloittaa ammattilaisuransa Tampereen Pyrinnöstä
- Näkökulma: Zaccharie Risacher alkaa olemaan tämän vuosikymmenen isoin floppi
- Oklahoma City Thunder treidasi tähtipuolustajansa
- Kouvot viimeisteli Korisliiga-joukkueensa Aaron Cashilla
- NBA-sopimus käynnisti poikkeuksellisen tutkinnan
- Susijengistä tuttu Henri Kantonen jatkaa uraansa ulkomailla
- Lahti Basketball kaappasi nuorten maajoukkuemiehen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa