Ranska ja Australia olympiakoriksen välieriin – Luis Scolan upea ura päätökseen

Ranska ja Argentiina selvittivät tiensä miesten olympiakoriksen välieriin. Aiemmin tiistaina sekä Slovenia että USA raivasivat tiensä neljän parhaan joukkoon.
Ranska ja Italia kävivät tiukkaa taistelua voitosta ja lopulta ottelu kääntyi Ranskalle 85-73 (43-43). Selvähköt loppulukemat hieman mairittelevat Ranskaa, joka tosin piti peliä hallussaan suurimman osan ottelusta ja johti parhaimmillaan peliä jo 14 pisteellä. Italialla oli kuitenkin mahdollisuudet aina viimeiselle minuutille saakka, mutta italialaisten heitot kolisivat rautoihin ja Ranska rankaisi kylmäpäisesti.
Rudy Gobert (22/9), Evan Fournier (21) ja Nicolas Batum (15/14) muodostivat Ranskan keihäänkärjen ottelussa. Italian suurimmat onnistujat olivat Simone Fontecchio (23), Danilo Gallinari (21/10) sekä Achille Polonara (15/7).
Neljännessä puolivälierässä Australia jätti Argentiinan vaille mahdollisuuksia ottaen selvän 97-59 (39-33)-voiton. Australia ratkaisi ottelun päätösneljänneksellä viemällä voittamalla sen peräti 37-11. Patty Mills (18) oli jälleen Australian johtotähti, mutta hän ei ollut suinkaan yksin, sillä Australia onnistui laajalla rintamalla neljän muunkin pelaajan yllettyä kaksinumeroisiin. Argentiinalta Nicolas Laprovittola (16) ja Gabriel Deck (12/10) olivat parhaat.
Ottelu oli samalla 41-vuotiaan argentiinalaislegenda Luis Scolan uran viimeinen ottelu. Viidet olympialaiset läpikäynyt Scola kertoi jo aiemmin päättävänsä uransa näihin kisoihin. Scola voitti urallaan yhden olympiakullan ja -pronssin ja kaksi MM-hopeaa.
Jo aiemmin tiistaina Espanjan veljekset Pau ja Marc Gasol ilmoittivat päättävänsä maajoukkueuransa.
Välieräparit ovat USA-Australia sekä Ranska-Slovenia. Välierät ovat edessä torstaina.
Keskiviikkona pelataan naisten puolivälierät.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Tuomas Iisalolle aivan järkyttävä selkäsauna NBA:ssa
- Los Angeles Lakers ja LeBron James piestiin pudotuspeliavauksessa
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt