Susijengi kohtaa tiistaina Tanskan – ”Kaikkiaan kyseessä on merkkitapahtuma”

Susijengi juoksee tiistai- ja keskiviikkoiltoina klo 19.00 Helsingin Mäkelänrinteen upouuden URHEA-hallin parketille Tanska-maaotteluiden merkeissä. Tanska-maaottelut toimivatkin joukkueen kenraaliharjoituksena ennen marraskuussa alkavaa MM-karsintaurakkaa.
Karsinnat pääsystä syksyn 2023 MM-kisoihin alkavat tämän vuoden marraskuussa kahdella ottelulla ja jatkuvat ensi vuoden helmikuussa kahdella ottelulla. Tulevia karsintoja ajatellen Tanska-tuplamaaotteluihin huipentuva maajoukkuekesä on arvossa arvaamattomassa.
– Joukkueemme on yhtenäinen ja harjoitellut pitkään yhdessä laajalla ikähaarukalla, mutta maaotteluita emme ole päässeet viimeisen parin vuoden aikana pelaamaan niin paljon kuin edeltävinä vuosina. Jokainen pelattu maaottelu on kuin talletus sijoitusrahastoon, Suomen päävalmentaja Henrik Dettmann sanailee Koripalloliiton tiedotteessa.
Dettmann kiittelee myös mahdollisuutta korkata Mäkelänrinteen URHEA-hallin parketti suomalaisten koripalloilijoiden käyttöön.
– On kaikin puolin sopivaa, että ennen hallin luovuttamista nuorempien urheilijoiden käyttöön tällainen hieman kokeneempi joukkue saa testata sen soveltuvuuden, Dettmann sanailee.
– Kaikkiaan kyseessä on merkkitapahtuma. URHEA-halli on maailmanluokan harjoitustila nuorille urheilijoille, joiden tähtäimessä on kilpailla maailman huipulla. Helsinki ja koko Suomi on kaivannut pitkään tällaista hallia.
Susijengin koetinkivenä URHEA-hallin avausotteluissa toimii Tanska, joka kävi helmikuussa yhden onnistuneen heiton päästä EM-kisapaikasta ja koripallojättiläinen Liettuan suistamisesta EM-kisojen ulkopuolelle.
Susijengin ja Tanskan väliset ottelut pelataan tiistaina 3.8. klo 19.00 ja torstaina 5.8. klo 19.00.
– Tanskan esitys viimeisen kahden vuoden EM-karsinnoissa oli vakuuttava. He pelasivat fyysisesti ja ennakkoluulottomasti Euroliigan Final Fouriin edenneen Moskovan TsSKA:n aloitusviisikon pelaajan Gabriel Lundbergin johdolla. Suomeen saapuva joukkue on hieman erilainen, mutta peruselementit ovat samat, Susijengin valmennusjohtoon kuuluva Hanno Möttölä arvioi alkuviikon vastustajaa.
– Seuraavan kerran kotiturnauksen jälkeen pelataan marraskuussa ja silloin hypätäänkin tuttuun tapaan suoraan tuleen kolmen harjoituspäivän jälkeen. Tanska- ja Viro-ottelut ovat viimeinen paikka, missä pääsemme testaamaan syvemmin kesän aikana sisään ajamiamme asioita.
Möttölä kuvailee alkaneeseen viikkoon huipentuvaa susikesää antoisaksi, tapahtumarikkaaksi ja monin tavoin merkittäväksi marraskuusta alkavien ”ruuhkakuukausien” kannalta.
– Sen verran olen olympiakoripalloa katsonut, että kaikesta näkee, ettei nykykoripallon kehityksen suhteen kannata jäädä paikalleen makaamaan, vaan pitää pyrkiä kehittämään ja vielä nopeuttamaan peliämme, jotta pysytään mukana kilpailussa, Möttölä miettii.
– Meillä on ollut kehityksen kannalta jälleen erinomainen treenikesä, jonka aikana olemme ajaneet sisään uusia asioita ja hitsautuneet yhteen. Etenkin Japanin matkasta jäi hyvä fiilis puseroon.
MM-karsinnat pääsystä vuoden 2023 kisoihin käynnistyvät marraskuussa. MM-karsintalohkojen arvonnan ajankohtaa ei ole vielä julkaistu, mutta alustavien tietojen mukaan arvonnat käydään elokuun lopussa. Seuraavat MM-kisat pelataan Japanissa, Filippiineillä ja Indonesiassa syyskuussa 2023.
Susijengin ja Tanskan väliset ottelut televisioidaan suorana ja veloituksetta Koripalloliiton YouTube-kanavalla. Ottelut selostaa Tapio Suominen.
Otteluaikataulu
Ti 3.8. klo 19.00 Susijengi – Tanska
Ke 4.8. klo 19.00 Susijengi – Tanska
Susijengi Tanska-otteluissa 3.–5.8.
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
3 |
Lassi NIKKARINEN |
187 |
1997 |
Helsinki Seagulls |
12 |
Luukas VAARA |
206 |
2001 |
SIG Strasbourg (FRA) |
14 |
Henri KANTONEN |
198 |
1997 |
free agent |
18 |
Mikael JANTUNEN |
205 |
2000 |
Basket Oostende (BEL) |
19 |
Elias VALTONEN |
200 |
1999 |
Basquet Manresa (ESP) |
21 |
Edon MAXHUNI |
188 |
1998 |
free agent |
24 |
Aapeli ALANEN |
201 |
1996 |
SKN St. Pölten (AUT) |
25 |
Juho NENONEN |
202 |
1987 |
Vilpas Vikings, Salo |
29 |
Hannes PÖLLÄ |
211 |
1998 |
free agent |
32 |
Shawn HOPKINS |
195 |
1995 |
KK Stjarnan (ISL) |
42 |
Daniel DOLENC |
205 |
1993 |
Les Sables Vendée (FRA) |
44 |
Remu RAITANEN |
206 |
1997 |
KTP-Basket, Kotka |
45 |
Okko JÄRVI |
193 |
1996 |
Phoenix Brussels (BEL) |
Päävalmentaja Henrik DETTMANN
Valmentaja Mikko LARKAS
Valmentaja Hanno MÖTTÖLÄ
Valmentaja Jussi HIRVONEN
Tanska Susijengi-otteluissa 3.–5.8.
# |
Nimi |
Pituus |
Syntynyt |
Seura |
2 |
Sebastian ARIS |
188 |
1995 |
Ehingen (DAN) |
11 |
Mads BONDE STURUP |
199 |
1997 |
Girona (ESP) |
12 |
Frederik NIELSEN |
178 |
1998 |
Naestved (DAN) |
15 |
Zarko JUKIC |
202 |
1993 |
free agent |
17 |
David KNUDSEN |
195 |
1994 |
free agent |
20 |
Frederik RUNGBY |
199 |
1993 |
BSW Sixers (GER) |
22 |
Sylvester BERG |
201 |
1998 |
Caceres (ESP) |
25 |
Morten BÜLOW |
200 |
1999 |
free agent |
33 |
Daniel MORTENSEN |
204 |
1994 |
Thor Thorl (ISL) |
37 |
Mathias BAK CHRISTENSEN |
203 |
1995 |
Naestved (DAN) |
44 |
Thomas LAERKE |
196 |
1991 |
Bakken Bears (DAN) |
Päävalmentaja Erez BITTMAN
Valmentaja Anders SOMMER
Valmentaja Jens DOESSING
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tuomas Iisalo kesälomille – jatkosta ei tietoa
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia
- 47-vuotias pelaaja loistaa Korisliigassa
- Taas tuli turpaan – Tuomas Iisalo ja Memphis alakynnessä
- Nikola Jokicin triplatupla ei riittänyt
- Susijengin pelaajalle katkera finaalitappio
- Tuomas Iisalon Memphis romahti pahasti
- LeBron Jamesin huippupeli ei riittänyt
- Idän suosikit jyräävät NBA:n playoffeissa
- Tuomas Iisalo kesälomille – jatkosta ei tietoa
- Korisliigan finaalit alkoivat pieksäjäisillä
- NBA:n pudotuspeleissä murskalukemia