Korihaille raamikas sentteri – ”Puolustukseen sopiva pelaaja”

Uudenkaupungin Korihait on tehnyt vuoden sopimuksen sentteri Deng Riakin kanssa. Etelä-Sudanin ja Australian kansalaisuuden omaava Riak aloittaa toisen ammattilaiskautensa Euroopassa.
Sudanin pääkaupungissa Khartumissa syntynyt Riak, 26, pelasi Yhdysvalloissa kahdessa yliopistossa. Vuodet 2015–17 vierähtivät East Carolinan yliopistossa ja seuraavat kolme kautta Akronin yliopistossa.
Akronin aloitusviisikossa kahden kauden ajan pelannut Riak viimeisteli ensimmäisellä kaudellaan 30 ottelussa tehot 5,2 pistettä, 5,7 levypalloa ja 1,0 torjuntaa. Riak oli joukkueensa ykkönen torjunnoissa ja kakkonen levypalloissa.
– Olen innoissani pääseväni Suomeen pelaamaan. Tulen tekemään päivittäin kovasti töitä ja haluan auttaa Korihaita voittamaan mahdollisimman monta peliä, Riak kertoo Korihaiden sivuilla.
Yliopistouransa jälkeen Riak pelasi viime kaudella Liettuan kakkossarjassa Joniskio Delikatesasin riveissä kahdeksan ottelua.
Kesän ajan Riak on pelannut Australiassa NBL1-sarjaa Kilsyths Cobrasin joukkueessa 13 ottelua tehoin 9,3 pistettä ja 6,5 levypalloa.
208-senttinen ja 223 sentin sylivälin omaava Riak esiintyi viime helmikuussa Etelä-Sudanin maajoukkueessa kolmen ottelun ajan Afrikan mestaruuskisojen karsintaikkunassa.
– Vahvuuteni kentällä ovat kovaa pelaaminen ja monipuolisuus isona pelaajana. Korihait saa minusta pelaajan, joka antaa kaikkensa molemmissa päissä kenttää. Lupaan tehdä kaiken, mitä valmentaja pyytää minua tekemään, Riak vakuuttaa.
Korihaiden päävalmentaja Jarno Nikula kertoo Riakin tuovan vahvistusta nimenomaan puolustuspäähän.
– Riakin toivotaan olevan meidän puolustukseen sopiva pelaaja. Koemme, että hänen vahvuutensa korin alla tulee auttamaan meitä eniten. Riakin tulon myötä saamme Jalenin (Henry) siirrettyä nelospaikalle, mikä on hänelle sopivampi pelipaikka.
Riak saapuu Suomeen perjantaina.
Korihaissa testillä olleen serbialaispeluri Balsa Dragovicin sopimukseen sisältynyt koeaika on päättynyt. Seura on päättänyt, että Dragovicin sopimusta ei jatketa loppukauden mittaiseksi.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Susijengin veljeskatraan nuorin haluaa jättää jälkensä – ”Tahdon näyttää itselleni ja muille”
- Korisliigan MVP oppi ulkomaan kenttien raadollisuuden – ”Tulipa sekin koettua”
- Awak Kuier kunnostautui torjunnoissa voitto-ottelussa
- Denverin tähtikaksikko pisti historian kirjat uusiksi voitossa
- Huippuyliopistosta Susijengin yllätyskortiksi MM-kisoihin? – ”Odotan innolla mahdollisuutta pelata”
- Susijengin lupaus hamuaa Euroopan kentille – ”Pyrkimyksenä on antaa kesän aikana näyttöjä”
- Susijengi Rising Stars -leiritys pyörähtänyt käyntiin – ”Pääsevät mittaamaan omaa tasoaan”
- Suomalaiskaksikon joukkueelle finaalitappio
- Awak Kuierille kauden piste-ennätys – Dallasille tappiollinen viikonloppu
- Miami tasoitti NBA:n finaalisarjan
- Huippuyliopistosta Susijengin yllätyskortiksi MM-kisoihin? – ”Odotan innolla mahdollisuutta pelata”
- Seagullsille merkittävä jatkosopimus – valmennukseen muutoksia