Helsinki Seagulls ja tarkkakätisenä heittäjänä tunnettu Marius van Andringa ovat solmineet sopimuksen kaudelle 2021-2022. Kokenut takamies nähtiin edellisen kerran lokki-uniformussa seitsemän vuotta sitten Seagullsin Korisliiganousuun johtaneella miesten 1-divisioona A -kaudella 2013-2014.

27-vuotias Malmin Super Koriksen kasvatti pelasi viime kaudella uransa ensimmäisen kauden ulkomailla Ranskassa NM1-liigassa CEP Lorient’n joukkueessa. Päättynyt kausi ei mennyt aivan suunnitelmien mukaan, sillä koronaviruspandemia aiheutti Ranskassa useita ottelukatkoja ja harmittava polvivamma toi myös omat haasteensa Van Andringan pelikuntoon.

– Viime kausi oli pitkä ja todella raskas. Kroppa alkoi hajoamaan käsiin jo heti alkukaudesta ja loppu olikin sitten henkistä taistelua. Polvi leikattiin kesän alussa ja kesä on mennyt sitä kuntouttaessa ja treenatessa. Ihan älyttömän hieno palata kotiin Helsinkiin. Jengissä vanhoja tuttuja, joten se tekee Seagullsiin paluusta vielä hienompaa, Van Andringa iloitsee seuran tiedotteessa.

231 ottelua Korisliigassa pelanneella Van Andringalla on sekä Suomen että Ranskan kansalaisuudet. Hänen isänsä on ranskalainen ja äiti suomalainen. Ennen siirtymistään ulkomaille Van Andringa edusti Korisliigassa kaarinalaista Ura Basketia. Miehen palkintokaapista löytyy Seagullsissa voitetun M1A-divisioonan voiton lisäksi, Suomen mestaruus Katajan riveistä kaudelta 2014-2015, jolloin hän voitti myös Korisliigan Vuoden tulokas – palkinnon.

– Marius on ollut ryhmämme mukana jo pari kuukautta. Hän kuntouttaa itseään, aamuisin muualla ja iltaisin meidän kanssa, kohti pelikuntoa viime kauden loukkaantumisten jäljiltä. Vielä kuntoutus ei ole valmis, mutta suunta on hyvä. Halusimme Mariuksen mukaan ryhmäämme varsinkin tulevaisuutta ajatellen. Hän on laadukas kakkospaikan pelaaja, joka tuo jo nyt treeneihin hyvää positiivista energiaa, vaikka ei vielä kontaktissa ole päässyt pelaamaan, Helsinki Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso kertoo.

Syntyneen sopimuksen lisäksi joukkueen kokoonpanossa tapahtuu myös toinen muutos, kun joukkueen yhdysvaltalaisen pelaajan Devin Thomasin ja Seagullsin tiet eroavat sopimuksessa olleen tryoutin päättymisen yhteydessä.

Helsinki Seagulls kohtaa seuraavassa ottelussaan perjantaina 15.10. KTP-Basketin Töölön Kisahallissa klo 18:30. Joukkueen kokoonpano on uuden sopimuksen myötä seuraava: Zaccheus Darko-Kelly (USA), Timo Heinonen, Shawn Huff, Antti Kanervo, Petteri Koponen, Tuukka Kotti, Sakari Laakso, Santeri Makkonen, Samuli Mäkelä, Lassi Nikkarinen, Brandon Sherrod (USA), Emil Skyttä ja Marius Van Andringa.