Lahti Basketball jäädytti entisen kapteeninsa numeron
Lahti Basketball kunnioitti entistä kapteenia ja lahtelaisen koripalloilun legendaa Vesa Mäkäläistä nostamalla hänen paitansa kattoon ennen lauantain Kataja-ottelua.
35-vuotias Mäkäläinen pelasi 14 kautta Korisliigaa Lahti Basketballin lisäksi Kauhajoella, Kataja Basketissa sekä kasvattajaseurassaan Namika Lahdessa.
Mäkäläinen juhli uransa aikana Suomen mestaruutta Namika Lahden paidassa (2009) sekä Kataja Basketin riveissä (2017). Lisäksi palkintokaapista löytyy kaksi SM-hopeaa sekä SM-pronssi.
Henkilökohtaisella tasolla Mäkäläinen keräsi lukuisia palkintoja. Hänet valittiin keväällä 2009 Korisliigan finaalien MVP:ksi. Vuoden puolustuspelaajaksi hänet valittiin peräti viidesti, kerran parhaaksi kuudenneksi pelaajaksi, vuoden kehittyneimmäksi sekä vuoden tulokkaaksi.
Mäkäläinen oli merkittävässä roolissa Lahti Basketballin syntyhetkistä lähtien edustaen joukkuetta miesten I divisioona B:ssä nostaen joukkueen lopulta aina Korisliigaan.
Mäkäläinen edusti kaudella 2009–10 ruotsalaista Plannja Basketia, jossa saavutuksena oli hopeinen mitali. 200-senttinen järkäle pelasi Kataja Basketin riveissä kolmea eri eurosarjaa: EuroChallengea, FIBA Europe Cupia sekä Mestareiden liigaa. Mäkäläinen pelasi uransa aikana 35 miesten maaottelua ja hän kuului vuoden 2011 EM-kisojen joukkueeseen.
Kaikkiaan Mäkäläinen pelasi 355 Korisliigan runkosarjan ottelua, jossa hän heitti 3117 pistettä ja kaapi 1751 levypalloa (8,8/4,9). Pudotuspeleissä Mäkäläinen esiintyi 84 kertaa (7/4,4).
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Lauri Markkanen vastasi kritiikkiin hurjalla esityksellä
- Lauri Markkasella ei hyvältä näytä
- Miro Littlellä menee nyt lujaa
- Susijengi – MM-karsinnat
- NBA-tähdistä tuli tylyjä uutisia
- Miikka Muurisen tilanne huolestuttava
- Turpaan tuli kunnolla – Lauri Markkanen tosi heikko
- LeBron Jamesin tilasta uutta tietoa
- Lauri Markkasella heikkoa – Tuomas Iisalolle potkut?
- Susijengi kiinnostaa – Espoo uhkaa jäädä pieneksi
- Miro Littlellä menee nyt lujaa
- Miikka Muurisen tilanne huolestuttava
- Lauri Markkasella heikkoa – Tuomas Iisalolle potkut?
- NBA-tähdistä tuli tylyjä uutisia
- LeBron Jamesin tilasta uutta tietoa
- Lauri Markkasella ei hyvältä näytä
- Turpaan tuli kunnolla – Lauri Markkanen tosi heikko
- Lauri Markkanen vastasi kritiikkiin hurjalla esityksellä