Henrik Dettmann saavutti komean merkkipaalun Suomen päävalmentajana

© Kuva: fiba.com

Suomen miesten koripallomaajoukkuetta jo neljällä vuosikymmenellä luotsannut Henrik Dettmann, 63, ylsi merkittävään tasalukuun sunnuntai-iltana Susijengin kaataessa MM-karsinnoissa Kroatian. Voitto oli Dettmannille jo 150. miesten maajoukkueen päävalmentajana.

Dettmann valmensi miesten maajoukkuetta ensimmäisen kerran vuosina 1992–97, jolloin maajoukkue eteni hänen komennossaan Ateenan kesän 1995 EM-kisoihin.

Seuraavan kerran Dettmann otti maajoukkueen komentoonsa vuonna 2004 palattuaan Saksasta, jonka maajoukkueen hän oli luotsannut EM-pronssiotteluun 2001 ja MM-pronssille 2002.

Viidenkymmenen maaotteluvoiton rajapyykin Suomen peräsimessä Dettmann saavutti 27. heinäkuuta 2006 Rakveressa, kun Suomi peittosi Viron pistein 71–88 (34–36). Sadas maaotteluvoitto merkittiin Dettmannin osalta aikakirjoihin 24. elokuuta 2011 Portugalin Coimbrassa, kun Susijengi peittosi EM-jatkokarsinnoissa Portugalin 78–86 (45–40) varmistellen paikkaansa Liettuan syksyn 2011 EM-kisoissa.

Urallaan 150 voittoa ja 154 tappiota Suomen miesten maajoukkueen päävalmentajana merkinnyt Dettmann toimii Susijengin päävalmentajana viimeisiä kuukausiaan. Lassi Tuovi nousee joukkueen päävalmentajan tehtävään kesällä 2022.

Vakiokasvoilla nousua kaikkien aikojen tilastoissa

Susijengin kapteeni Shawn Huff kohosi kaikkien aikojen pelattujen maaotteluiden tilastossa kahden ottelun verran ja on nyt vetänyt Suomi-paidan ylleen 206 miesten maaottelussa kautta aikain. Huffin edellä listan ykkössijalla on teräsmies Tuukka Kotti 225 maaottelullaan.

Hieman alempana listalla Petteri Koponen nousi kaksi pykälää 16. sijalle ohittaen Mikko Koskisen (17. sija, 138 maaottelua) ja Heikki Taposen (18. sija, 137 maaottelua). Koposelle ottelu Kroatiaa vastaan oli uran 139. miesten maaottelu.

Miesten maajoukkueen kaikkien aikojen pistetilastossa Koponen puolestaan vankisti asemiaan kuudennella sijalla. Koponen on nyt heittänyt miesten maajoukkueurallaan 1846 pistettä ja saavuttaa tasaisen varmasti viidennellä sijalla viihtyvää Risto Lignelliä (1895 pistettä). Listan kahdeksannella sijalla viihtyvä susikapteeni Shawn Huff (1732 pistettä) on puolestaan yhden heittoillan päässä seitsemännestä sijasta ja Jouko Heikkisestä (1749 pistettä).

Hieman alempana listalla kesällä 30-vuotispäiviään juhlinut Sasu Salin vankisteli jalansijaansa maaotteluiden pistelistan 18. sijalla. Salin on sivaltanut susipaidassa 1056 pistettä ja kirittää vahvasti 17. sijan Martti Kuismaa (1186 pistettä).

Lähde: Koripalloliiton tiedote


Parempaa kuin nuuska: Nikotiinipussit

  • Nuuskassa on jopa 10 kertaa enemmän nikotiinia kuin nikotiinipusseissa.
  • Valitse suosikkisi raikkaista makuvaihtoehdoista.
  • Nuuskan haitat pois nikotiinipusseilla.