Susiladiesin peluri mättää kovia tehoja Italiassa – ”Olen tyytyväinen rooliini”
Helmi Tulonen siirtyi täksi kaudeksi Italiaan tehtyään sopimuksen Serie A2:ssa pelaavan Carugaten kanssa. Tulonen on aloittanut kautensa räväkästi tupla-tuplan keskiarvoilla.
Kausi on Tulosen neljäs ammattilaiskentillä ja kaksi edellistä kuluivat Espanjan kakkostasolla. Täksi kaudeksi hän halusi kuitenkin uusia tuulia.
– Päädyin tänne hyvän tarjouksen perässä ja agentin kanssa päädyttiin ratkaisuun, että nimeä olisi hyvä saada myös Italian kentillä. En olisi halunnut jatkaa Espanjassa enää samalla tasolla, torstaina 23-vuotispäiviään viettänyt Tulonen kertoo siirtonsa taustoista Koripalloliiton tiedotteessa.
Tulosen ei ole vielä tarvinnut katua päätöstään.
– Olen ollut suht tyytyväinen. Fasiliteetit ovat kunnossa ja kaupunkina Carugate on mukavan rauhallinen, mutta kuitenkin lähellä Milanon keskustaa. On yllättänyt se, että lähes kaikkien joukkueiden isot ovat vahvistuksia, jolloin peleissä saa kyllä pelata todella kovaa.
Tulonen on joukkueensa ainoa ulkomaalainen ja häneen kohdistuvat sitä myöten isot odotukset. Hän on pystynyt hienosti täyttämään ruutunsa tilastoituaan keskiarvoikseen 18,7 pistettä, 10,4 levypalloa, 1,5 syöttöä, 1,7 riistoa ja 1,0 torjuntaa.
– Olen toki tyytyväinen, vaikka parannettavaa on aina. Levypallopelaamista erityisesti voisi edelleen parantaa.
– Olen tyytyväinen rooliini. Kahden meidän pienen pelaajan palatessa loukkaantumisista kentälle olemme myös saaneet varmuutta koko joukkueen tekemiseen.
Tulonen tilastoi keskiviikkona Trevisoa vastaan kauden viidennen tupla-tuplansa johdattaessaan Carugaten kauden neljänteen voittoonsa 17 pisteen ja 12 levypallon, neljän syötön, kahden riiston ja kolmen torjunnan tilastoilla. Carugate on ennen viikonlopun otteluita sarjassa yhdeksäntenä, mutta hän uskoo parempaan.
– Tavoitteena on päästä playoffeihin. Täällä siihen vaiheeseen pääsee kahdeksan parasta, joten mahdollisuudet kevään parhaaseen aikaan ovat realistiset. Olisi kiva kokea ne, kun Espanjassa sinne pääsy oli jo lähellä. Siellä näyttöpaikkojen saaminen totta kai kiehtoo, Tulonen miettii.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Oklahoma City iski takaisin – Wembanyamalla ei riittänyt
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Levännyt New York aloitti voittoisasti
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Shai Gilgeous-Alexanderilla vielä pitkä matka
- NBA:n ”moraalinen finaali” lännessä
- NBA-pelaajien välinen kysely paljasti erikoisen tiedon Tuomas Iisalon joukkueesta
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- LeBron James on edelleen liigan halutuin pelaaja – tässä syy:
- Suomi perustaa viralliset 3×3 maajoukkueet – hieno mahdollisuus koripalloilijoille
- Salon Vilpas mestari – suurlupaus liekeissä
- Kataja jatkaa taistelua – huipennus seiskapelissä
- Nyt nähtiin parempaa Awak Kuieria
- Toinen MVP-palkinto putkeen – tätä miestä on vaikea pysäyttää
- Varoitus muille NBA-joukkueille – täältä tulee Victor Wembanyama
- Tässä on NBA:n paras pelaaja