Susiladiesin tähti pelaa uransa parasta kautta – ”Tosi kiva pelata”
Annika Holopainen ja hänen seuransa Montbrison ovat tällä hetkellä huippuiskussa Ranskan LF2:ssa. Islannin liigan viime kauden korikuningatar on esiintynyt tehokkaasti myös tällä kaudella.
Holopainen on ollut isossa roolissa Montbrisonin pelaamisessa tällä kaudella. Hän on joukkueensa kakkonen sekä pistekeskiarvossa (18,9) että levypalloissa (9,6). Peliaikaa on tullut keskimäärin noin 30 minuutin luokkaa.
Montbrisonin kausi on sujunut nousujohteisesti, sillä vaikean alkukauden jälkeen joukkue liitää nyt seitsemän ottelun voittoputkessa. Samalla se on noussut sarjassa kahdeksanneksi.
– Meillä on tosi hyvä ja hyvin roolitettu joukkue. Treenaamme kovaa ja ammattimaiseksi. Syksyllä hävisimme muutaman pelin, jotka meidän olisi pitänyt ehdottomasti voittaa. Joka viikko palaset ovat loksahtaneet paremmin kohdilleen. Minulla on iso rooli ja peli pyörii hyökkäyspäässä paljon minun ja amerikkalaispelaajamme kautta. Nyt on tosi kiva pelata, iloitsee Holopainen Koripalloliiton tiedotteessa.
Montbrison aloitti kautensa kahdella selvällä voitolla, mutta sen jälkeen tuli viisi peräkkäistä tappiota. Joukkue sai kuitenkin pelin juonesta kiinni ja on voittanut nyt kuusi edellispeliään.
– Olemme oppineet voittamaan ja kilpailemme enemmän treeneissä. Jokaisessa heittokilpailussa ja tilanteessa yritämme voittaa ja se on siirtynyt peleihin. Saimme pari voittoa ja siitä se sitten lähti, Holopainen kertoo voittoputken salaisuutta.
Holopainen pelaa toista kertaa Ranskan LF2:ssa. Kaudella 2019-20 Holopainen pelasi Chalons-Reimsissä, mutta silloin vastuu jäi hieman pienemmäksi, vaikka tuolloinkin peliaikaa tuli yli 20 minuutin keskiarvolla. Tällä kertaa Holopainen on joukkueen ehdoton avainpelaaja.
– Tiesin, että minulla on iso rooli tiedossa, mutten tiennyt että saisin hyökkäyspelaamisessa näin paljon vastuuta ja luottoa sekä joukkueelta että valmentajalta. Kokonaisuudessaan menossa on varmasti paras kauteni ammattilaisena.
Hyvän kauden resepti on tuttu. Hyvä harjoittelu tuottaa hyvää tulosta myös pelikentällä.
– Olemme treenanneet enemmän ja kovempaa kuin aiemmin ammattilaisurallani. Päävalmentaja on tosi vaativa, mutta tulen hänen kanssaan hyvin toimeen. Jaamme samanlaisen korisfilosofian. Reimsissä kesti aikansa totuttautua sarjaan, mutta toisella kerralla pelikovuus ja muut olivat jo tiedossa, vaikka pelaamme hyvin erilaista peliä kuin Reimsissä. Lisäksi tietenkin alla oli hyvä kesä maajoukkueen kanssa, Holopainen kertoo vahvan kautensa taustoista.
Viime kaudella Holopainen pelasi Islannissa ja voitti sarjan korikuningattaruuden. Vaikka Islannin sarjan taso ei vastaa LF2:ta, niin hän pitää viime kautta hyödyllisenä.
– Viime kausi oli ehkä tietyllä tapaa välivuosi, sillä treenasimme vain kerran päivässä eikä toiminta ollut niin ammattimaista. Kehityin kuitenkin johtajana ja sain sieltä kokemusta mitä en olisi saanut muualta. Se on auttanut myös tällä kaudella.
Montbrison on sarjassa kahdeksantena, mutta kakkospaikka on vain kahden voiton päässä. Sarja onkin erityisesti kärkikahdeksikon osalta äärimmäisen tasainen.
– Tosi mielenkiintoinen sarja. Sarjassa on paljon tasaisia pelejä, jossa pohjajengit voivat voittaa ihan kärkijoukkueita. Sijat 1-8 voivat vaihdella paljonkin ihan muutaman kierroksen sisään. Tosi mielenkiintoinen loppukausi on tulossa. Pudotuspelipaikkaa tavoitellaan, Holopainen toteaa.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Lassi Tuovilla vahva alku Japanissa
- NBA:ssa nähtiin siirappinen isän ja pojan show
- Latvian tähti vaihtoi NBA:n Dubaihin
- Bronny James debytoi Lakersissa – näin kommentoi isukki LeBron
- Honka palasi Korisliigaan voittoisana
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Peli-Karhut yrittää palauttaa dynastiansa
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Bronny James debytoi Lakersissa – näin kommentoi isukki LeBron
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Latvian tähti vaihtoi NBA:n Dubaihin
- Honka palasi Korisliigaan voittoisana
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Susijengissä loistanut Calle lopettaa uransa