Perjantain MM-karsintaottelu Susijengin ja Slovenian maajoukkueiden välillä tulee olemaan historian kymmenes miesten maaottelukohtaaminen kahden maan kesken.

Pelatuista yhdeksästä ottelusta Slovenia on voittanut kahdeksan. Arvokisakentillä joukkueet ovat kohdanneet neljästi, ja näistä kohtaamisista Susijengi on vienyt voiton kerran.

Ensikohtaaminen: Ateena 1995
Slovenia itsenäistyi entisestä Jugoslaviasta kesällä 1991 ja kohtasi Suomen miesten maajoukkuetasolla ensimmäistä kertaa itsenäisen historiansa aikana neljä vuotta myöhemmin, kesän 1995 EM-kisoissa Ateenassa.

Ensikohtaaminen Ateenan EM-kisojen alkulohko B:ssa päättyi Slovenian selkeään 72–94 (33–43) -voittoon. Martti Kuisma oli Suomen selkeä koritykki 17 pisteellään, kun taas Sloveniasta Slavko Kotnik johti rynnistystä 20 pisteellä ja 12 levypallolla.

Slovenia päätyi Ateenan kisoissa 10. sijalle voitettuaan kuudesta pelaamastaan ottelusta kaksi, kun taas Suomi jakoi 13. sijan Ruotsin kanssa kisojen toisena joukkueena, joka ei saavuttanut kisoista voittoa.

Toinen arvokisakohtaaminen: Vilna 2011

Susijengi esiintyi seuraavan kerran arvokisoissa kuusitoista vuotta myöhemmin selvitettyään EM-jatkokarsintojen voittajana tiensä Liettuan EM-kisoihin.

Kumpikin joukkue selvitti EM-alkulohkosta tiensä jatkosarjaan ja paikka kisojen puolivälierissä oli kummankin tavoiteltavissa, kun joukkueet ryhmittyivät 12. syyskuuta keskinäiseen kamppailun Vilnassa.

Arvokisa- ja seurajoukkuekokemuksella punnittuna rutinoituneempi hallitseva EM-4. Slovenia hallitsi levypallopeliä, puristi Susijengin heittäjiltä tilan pois ja rynnisti parhaimmillaan 42–26-johtoon Uros Slokarin sivaltaessa kaksitoista pistettä ennen taukoa.

Toisella puoliskolla Susijengi tiivisti puolustustaan ja nousi viimeisellä minuutilla Teemu Rannikon ja Petteri Koposen kolmosilla viiden pisteen päähän. Viimeisten hyökkäysten harmillisten ohiheittojen jälkeen Susijengi joutui kuitenkin rikkomaan Sloveniaa, joka eteni kisojen kahdeksan parhaan joukkoon 67–60 (42–28) -voitollaan.

Susijengin kärkikolmikon muodostivat Petteri Koponen (14/2/3 syöttöä), Shawn Huff (13/4) ja Tuukka Kotti (7/7). Sloveniasta Erazem Lorbek upotti 14 ja Uros Slokar 12 pistettä, Slokarin ja Mirza Begicin käsiin jäi kahdeksan levypalloa mieheen.

Slovenia päätyi kisoissa lopulta seitsemänneksi, kun taas Susijengille kirjattiin yhdeksäs sija.

Susijengin ensimmäinen voitto: Ljubljana 2013
Susijengi saalisti tähänastisen historiansa ainoan voittonsa Sloveniasta miesten maajoukkuetasolla ikimuistoisissa syyskesän 2013 EM-kisoissa.

Susijengi kuului kisojen alkulohkon suurimpiin yllättäjiin sijoittumalla Koperin EM-alkulohkon toiseksi voittamalla neljä ottelua viidestä. EM-jatkosarjan alun perättäistappiot Kroatiaa ja Espanjaa vastaan suistivat Susijengin ulos puolivälieristä, mutta jatkosarjan päätösottelussa Susijengillä oli edelleen mahdollisuus pedata itselleen villiä korttia seuraavan kesän MM-kisoista sijoittumalla yhdeksänneksi.

Kun täpötäydellä Ljubljanan Stozice Areenalla (10 000 katsojaa) oli pelattu kaksi ja puoli minuuttia, Susijengi oli karannut jo 0–9-johtoon. Tauolle edettiin tasalukemissa, jonka jälkeen Susijengi hyydytti isäntäjoukkueen liikkeen 2–3-paikkapuolustuksellaan ja löysi lähes koko kisojen ajan kateissa olleen kaukoheittojyvänsä. Susijengi päätti kisansa 76–92 (42–42) -voittoon ja kisojen yhdeksänteen sijaan, kun taas Slovenia eteni lopulta viidenneksi.

Susijengin voitto kirjattiin lopulta todellisella joukkueonnistumisella, kun kaksinumeroisille pisteille ylsivät Gerald Lee Jr. (17/6), Sasu Salin (16/5), Mikko Koivisto (16/0), Petteri Koponen (14/4/6 syöttöä) ja Roope Ahonen (11/1/3 syöttöä), unohtamatta ensimmäisellä puoliskolla kolmasti onnistunutta Samuel Haanpäätä (9/4).

Susijengi heitti ottelussa kolmosensa sensaatiomaisesti 17/32 ja sai vaihtopenkiltään peräti 36 pistettä.

Edellinen kohtaaminen: Helsinki 2017
Edellisen kerran Susijengi ja Slovenia iskivät yhteen Helsingin EM-kotikisoissa syyskuussa 2017.

Susijengi oli päihittänyt kisojen avausottelussaan jatkoajalla Ranskan ja Slovenia Puolan. Täpötäyden Hartwall Areenan (11 963 katsojaa) edessä pelatun ottelun ensimmäisen puoliajan ehdoton hahmo oli Goran Dragic, joka hurjasteli peräti 24 pistettä ennen taukoa ja johdatti Slovenian 42–52-johtoon.

Tauon jälkeen Susijengi sai Dragicin solmuun ja nousi pari minuuttia ennen ottelun loppua Jamar Wilsonin kolmosella tasoihin tilanteessa 72–72. Täysi Areena huusi ja mylvi, kun tulokassensaatio Lauri Markkanen siirsi Susijengin 78–77-johtoon 38 sekuntia ennen loppua.

Goran Dragic palautti kuitenkin tahtipuikon Slovenialle vapaaheittoviivalla. Susijengi pelasi viimeiset ratkaisunsa Wilsonille ja Markkaselle, mutta hetkeä aiemmin kahdesti vapaaheittoviivalta kivittänyt Anthony Randolph nousi joukkueensa ratkaisijaksi donkkaamalla pallonriiston jälkeen taululle loppulukemat 78–81.

Susijengin vahvan nelikon ottelussa muodostivat Lauri Markkanen (24/7), Sasu Salin (11/5), Shawn Huff (7/8) ja Petteri Koponen (7/1/9 syöttöä), kun taas Slovenian ehdoton kärkinimi oli Goran Dragic (29/4/5 syöttöä).

Slovenia voitti kisoissa kaikki yhdeksän otteluaan ja juhli kisojen päätteeksi historiansa ensimmäistä Euroopan mestaruutta. Kolmen pisteen voitto Susijengistä oli Slovenian niukin koko turnauksessa. Susijengin kisat päättyivät puolestaan menestyksekkään alkulohkon jälkeen neljännesvälierätappioon Turkkia vastaan.