Susijengille kova voitto Euroopan mestareista!

Suomen koripallomaajoukkue otti kovan ja hienon 86-76 (32-31)-voiton hallitsevasta Euroopan mestari Sloveniasta.
Ottelu oli kokonaisuudessaan tiukkaa taistelua. Ensimmäisellä puoliajalla Suomen puolustus toimi hyvällä tasolla, vaikka Suomen korin alla Slovenia pääsi liian helposti irtopalloihin. Molemmat tuskailivat kaukoheittopelinsä kanssa, jonka takia pistelukemat jäivät pieniksi. Slovenia vei nimiinsä ensimmäisen neljänneksen, mutta toisella Suomi sai hyvän taisteluhengen päälle, kun Sasu Salin liekitti sukkaa neljällä kolmen pisteen heitolla ja Miro Little teki ennakkoluulottoman debyytin Susijengiin. Little antoi osviittaa potentiaalistaan molemmissa päissä kenttää. Salin upotti kulmasta Suomen taukojohtoon, kun 0,5 sekuntia oli jäljellä.
Kolmannella neljänneksellä Suomi sai hurmosvaihteen päälle ja johto kävi parhaimmillaan kymmenessä pisteessä. Pelaajat upottelivat bonusviivan takaa vuorotellen ja yleisö eli vahvasti pelissä mukana. Jakson lopussa Suomi menetti kuitenkin otteensa ja Slovenia nousi kantaan.
Päätösneljänneksen Slovenia aloitti vahvemmin, mutta Alex Murphyn tärkeä kolmonen herätti Susijengin taas taisteluun. Salin sytytti hyökkäyksessä ja Little sekä Murphy heittivät bensaa puolustuksessa. Slovenia ei kuitenkaan antautunut, joten lopusta tuli taas jännitysnäytelmä.
Slovenian korkea prässi tuotti lopussa vaikeuksia ja Slovenia raapi tärkeitä hyökkäyslevypalloja pitäen itsensä pelissä mukana. Suomi sai kuitenkin terävöitettyä puolustuspeliään juuri ratkaisevalla hetkellä ja Suomi sinetöi ottelun vapaaheittoviivalta.
Salin oli Suomen paras pistemies 25 pisteen saldolla. Elias Valtonen (11/6) ja Mikael Jantunen (13/11) kantoivat oman kortensa kekoon ja Alex Murphy (10) upotti tärkeitä koreja. Slovenian parhaat olivat Zoran Dragic (25/6) ja Jaka Blazic (16). Joukkueet kohtaavat toistamiseen toisensa maanantaina Sloveniassa.
Suomi aiheutti Slovenialle sen avaustappion ja samalla Suomi nousi lohkon kärkeen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Totta se on – Suomi eteni koripallon EM-finaaliin
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Lauri Markkanen kokeili maalivahdin hommia