Yhteensä neljä ulkomaalaispelaajaa on jättänyt Moskovan TsSKA:n joukkueen Venäjän aloitettua hyökkäyksen Ukrainaan.

Georgialainen Tornike Shengelia, tanskalainen Iffe Lundberg, liettualainen Marius Grigonis sekä saksalainen Johannes Voigtmann ovat joko jättäneet tai jättämässä seuran. Lundberg kertoi syykseen halunsa suojella perhettään ja kokee olevansa paremmin turvassa kotimaassaan Tanskassa. Shengalian lainattiin kertoneen georgialaismedialle, ettei pystyisi pelaamaan Venäjän armeijan joukkueessa. Hän kuitenkin myöhemmin kielsi sanoneensa niin.

TsSKA muistutti tiedotteessaan, että pelaajat ovat sopimuksenalaisia ja siten rikkovat sopimusehtoja. Seura ei kuitenkaan halunnut asettua pelaajien henkilökohtaisten syiden esteeksi. Se kertoi, että asia käsitellään loppuun osapuolten kesken jahka poliittinen ja urheilullinen tilanne Euroopassa palautuu normaaliksi.