Mestarien liigan puolivälierät käynnistyivät suomalaispelaajien osalta voittoisasti Sasu Salinin ollessa Teneriffan ykkösnimi heittäessään 27 pistettä. Aapeli Alanen ja Carl Lindbom pistivät tauluun myös kovia pistemääriä.

Mestarien liigassa alkoivat puolivälierät. Puolivälieristä etenee Bilbaossa pelattavaan Final Four -lopputurnaukseen kahdella voitolla.

Salin paukutti kolmen pisteen heittonsa 8/12 ja keräsi yhteensä 27 pistettä Teneriffan kaataessa Bursan niukasti 78-77 (47-33). Teneriffa näytti jo menevän ottelussa menojaan, mutta Bursa nousi toisella puoliajalla taistelemaan voitosta. Marcelinho Huertas upotti kuitenkin voittolukemat vapaaheittoviivalta kaksi sekuntia ennen loppua. Pisteiden lisäksi Salin saalisti kaksi syöttöä ja riiston. Emir Sulejmanovic tilastoi kolme pistettä, kolme levypalloa, syötön ja kaksi riistoa.

– Luonnollisesti peli ei ollut helppo. Minusta tuntui, että peli oli kontrollissamme, mutta he olivat koko ajan lähellä ja viimeisillä sekunneilla tasoittivat ottelun ja ottelu ratkesi lopulta Marcelinhon vapaaheittoon. Kunniaa heille, sillä meidän piti yltää parhaimpaamme tänään ja näissä pudotuspeleissä vain voitot merkitsevät, joten se oli tärkeää.

– Minulle tuli hauska ajatus päivällä, että haluaisin heittää 10/10. Olin aika lähellä, mutta missasin ensimmäisen neljänneksen viimeisen. Olen heitoista iloinen ja on hauska pelata, kun heitot uppoavat, Salin pohdiskeli ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa.
Ottelutilastot

Elias Valtosen Manresa aloitti puolivälierät vakuuttavalla voitolla kaadettuaan Malagan 86-63 (47-21). Manresa iski Malagalle luun kurkkuun jo ensimmäisellä neljänneksellä voittamalla sen peräti 29-4. Valtonen kasasi tilastoihinsa kolme pistettä, kolme levypalloa ja kaksi syöttöä.
Ottelutilastot

Lassi Tuovin valmentama Strasbourg jäi ilman aseita Hapoel Holonin vieraana häviten 75-93 (39-46).
Ottelutilastot

Islannissa käynnistyivät pudotuspelit. Carl Lindbomin KR haastoi runkosarjan voittaja Njardvikin vahvasti, mutta joutui lopulta taipumaan numeroin 90-99 (40-48). Lindbom oli joukkueensa ykkösnimi 26 pisteen ja 12 levypallon tupla-tuplalla.
Ottelutilastot

Shawn Hopkinsin Stjarnan taipui niukasti Valurille 85-90 (43-49) nokialaisen kirjauttaessa neljä pistettä, neljä levypalloa ja kolme syöttöä.
Ottelutilastot

Daniel Janssonin ja Hussain Dassoukin valmentama sekä Aatu Kivimäen edustama Tigers Tübingen päätti Saksan ProA:n runkosarjan alkuviikosta kahdella ottelulla.

Maanantaina Tigers voitti kissaeläinten kohtaamisessa Karlsruhe Lionsin 112-85 (56-50). Kivimäki pelasi jälleen vahvasti 12 pisteen, levypallon, seitsemän syötön ja kolmen riiston tilastoilla.
Ottelutilastot

Viimeisessä ottelussa Tigers varmisti runkosarjan kakkospaikkansa voittamalla Jenan 98-85 (46-36). Kivimäki auttoi joukkuettaan kuuden pisteen, kuuden syötön, levypallon ja kahden riiston tilastoilla. Tigers saa pudotuspelien kahdelle ensimmäiselle kierrokselle kotiedun, joka on joukkueelle merkittävä. Runkosarjan aikana Tigers voitti 16 kotiottelustaan 15.
Ottelutilastot

Japanin B2-liigassa Erik ja Alex Murphy joutuivat maistamaan tappiota, kun Fukushima Firebonds taipui Kagawa Five Arrowsille 78-85 (35-40). Erik Murphy oli Firebondsin ykkösnimi 14 pisteen, yhdeksän levypallon, kolmen syötön ja kahden torjunnan tilastoilla. Alex Murphylle tilastoitiin seitsemän pistettä, viisi levypalloa, syöttö ja torjunta. Firebonds on lohkossaan kolmantena.
Ottelutilastot

Ranskan ProB:ssä Jamar Wilsonin Boulazac taipui Aix-Mauriennen vieraana 67-74 (30-34). Wilsonille kertyi kaksi pistettä, levypalloa ja kaksi riistoa. Boulazac on 17. putoajan paikalla.
Ottelutilastot

Ranskan NM1:ssä Les Sables taipui kotikentällään Orchiesille 64-71. Daniel Dolencin tilastoriville merkittiin kuusi pistettä, neljä levypalloa ja syöttö. Les Sables on lohkossaan yhdeksäntenä.
Ottelutilastot

Itävallan liigassa Aapeli Alanen paukutti jälleen hirmupisteet, mutta edes hänen 34 pistettään eivät riittäneet siivittämään St. Pölteniä voittoon sarjakärki Viennaa vastaan, vaan St. Pölten hävisi numeroin 80-91 (42-35). Alaselle tilastoitiin lisäksi seitsemän levypalloa ja kaksi syöttöä.
Ottelutilastot

Anton Mirolybovin ja Aleksi Koskisen valmentama Swans Gmunden hävisi Grazin vieraana 73-79 (43-44). Swans on ylemmässä loppusarjassa tulevasti toisena ja St. Pölten kuudentena.
Ottelutilastot