Supertähti poissa, muut kantoivat vastuuta

Memphis lähti NBA:n puolivälieräsarjan kotiotteluun vaikeasta asetelmasta. Joukkueen supertähti, Ja Morant, oli poissa kokoonpanosta, kuten arveltiin. Lisäksi ottelusarja oli Golden Staten heittomasiinalle jo 3-1, joten Memphis oli pakkovoiton edessä.
Ja sen se myös otti. Morantin ollessa poissa muu kokoonpano nosti kollektiivina tasoaan. Voittolukemat olivat lopulta selvät 134-95.
Jo ensimmäisen neljänneksen jälkeen kotijoukkue johti kymmenellä pisteellä. Toisen neljänneksen jälkeen johto oli jo 77-50. Sama tahti jatkui kolmannella neljänneksellä, kun Golden State alkoi jo keskittyä seuraavaan kotiotteluun ja jatkopaikan lunastamiseen silloin. Viimeinen neljännes oli pelailua ja molemmat joukkueet käyttivät kaikkia pelaajiaan kentällä.
Nimenomaan kollektiivinen onnistuminen ja jakautunut vastuu oli Memphisin ase. Jaren Jackson jr, Desmond Bane ja Tyus Jones tekivät jokainen 21 pistettä ottelussa. Avausviisikosta Dillon Brooks teki 12 pistettä ja sentteri Steven Adams otti 13 levypalloa. Kuvaavaa oli, ettei kukaan avauksesta ottelun aikaisen ratkeamisen vuoksi pelannut enempää kuin 25 minuuttia.
Vaisun Golden Staten paras pistemies oli Klay Thompson, joka teki 19 pistettä.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Korisliigojen parhaat puolustajat ja kuudennet pelaajat nimetty
- Susijengin takamies jatkaa Ranskassa – ”Helpompi rakentaa vanhan päälle”
- Awak Kuierin Wings palasi voittojen tielle
- Susiladies-pelaajalta kova ulostulo kauden vaikeuksista – ”Jäin kaipaamaan vastauksia”
- Suomalaisvalmentajien joukkue juhli Itävallan mestaruutta – ”Olen tosi liikuttuneessa tilassa”
- Bostonin historiallinen kiri kuivui kokoon – Miami jyräsi finaaliin
- Korisliigojen parhaat tulokkaat ja tuomarit valittu
- Awak Kuier jäi pisteittä Dallasin tappiossa
- Boston pakotti seitsemännen ottelun – mahdollisuus historiaan
- Susijengin pelurilla uran paras kausi ulkomailla – ”Sain tilaisuuden ja peliaikaa”

- Awak Kuierin Dallasille toinen voitto
- Bostonin historiallinen kiri kuivui kokoon – Miami jyräsi finaaliin
- Korisliigojen parhaat tulokkaat ja tuomarit valittu
- Boston kavensi välieräsarjan