Susiladiesin tähti pelasi loistokauden Ranskassa – ”Todella nautin pelaamisesta”
Annika Holopainen pelasi menneen kauden Ranskan Ligue Feminine 2:n Montbrisonissa. Holopainen pelasi erittäin vahvan kauden, mutta samalla kauteen mahtui myös vaikeuksia.
Holopainen oli koko sarjan kolmanneksi paras pistenainen 16 pisteen keskiarvolla. Loppukauden loukkaantumiset kuitenkin varjostivat Holopaisen kautta.
– Kausi oli hauska, mutta samanaikaisesti rankka ja kaksijakoinen. Pelillisesti tämä oli varmasti urani paras kausi ja todella nautin pelaamisesta, mutta loukkaantumiset vaikeuttivat kautta. Joukkueen pelityyli sopi itselleni hyvin ja pystyin pelaamaan rennosti ja tasaisesti. Lisäksi joukkueen sisällä kemiat kohtasivat harvinaisen hyvin myös kentän ulkopuolella, Holopainen kertaa kautta Koripalloliiton tiedotteessa.
– Olin loppukauden aika lailla loukkaantuneena. Kärsin aika kovista kivuista ja loppukausi mentiin kipulääkkeiden voimalla. En juuri käytännössä harjoitellut lainkaan, vaan pelasin vain. Onneksi en sentään joudu leikkaukseen.
Montbrisonin kausi oli varsin vaihteleva. Käytännössä Montbrisonin kausi oli tappio- ja voittoputkien aaltoilua. Kausi alkoi kahdella voitolla jota seurasi viisi tappiota, seitsemän voittoa ja runkosarjan viimeisestä kahdeksasta pelistä seitsemän päättyi taas tappioon. Montbrison sijoittui runkosarjassa kahdeksanneksi ja putosi pudotuspeleissä mestaruuden lopulta voittaneelle Toulouselle.
– Kausi oli pitkä ja raskas sekä henkisesti että fyysisesti, Holopainen myöntää.
Kausi oli Holopaiselle toinen Ranskassa ja hän on pelannut Montbrisonin lisäksi myös Reimsissä. Jatkossa maa saattaa vaihtua.
– Nyt ensimmäisenä pistetään kroppa kuntoon. Ranskasta tuli pari tarjousta, mutta mieli tekisi kokea uusi liiga ja kulttuuri, urallaan myös Saksassa, Puolassa ja Islannissa pelannut Holopainen miettii.
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Lassi Tuovilla vahva alku Japanissa
- NBA:ssa nähtiin siirappinen isän ja pojan show
- Latvian tähti vaihtoi NBA:n Dubaihin
- Bronny James debytoi Lakersissa – näin kommentoi isukki LeBron
- Honka palasi Korisliigaan voittoisana
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Peli-Karhut yrittää palauttaa dynastiansa
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Bronny James debytoi Lakersissa – näin kommentoi isukki LeBron
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Latvian tähti vaihtoi NBA:n Dubaihin
- Honka palasi Korisliigaan voittoisana
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan