Susijengi pääsee lähtemään elokuussa alkaviin MM-jatkokarsintoihin lohkon jaetulta kärkipaikalta yhdessä Saksan kanssa. MM-haave elää vahvana.

Voitto Kroatiasta sunnuntaina vankisti entisestään Suomen asemia jatkokarsintoja ajatellen.

Kroatiaa vastaan Suomi hallitsi peliä ja päävalmentaja Lassi Tuovi oli erittäin tyytyväinen suojattiensa esitykseen.

– Ensimmäinen puolisko oli meiltä karsintojen parasta peliä, ja vielä vaikeissa olosuhteissa hyvää joukkuetta vastaan. Saatiin puolustus hyvin toimimaan, ja oli hyvä meininki, vaikkei heitto aina pudonnutkaan, arvioi Tuovi Koripalloliiton tiedotteessa.

Suomen voiton arvoa nostaa se, että Kroatialla oli mukana kaikki NBA- ja Euroliigatähtensä.

– Tiesimme, että vastustajalla on hirveä talentti, ja että he pelaavat selkä seinää vasten kotikentällään. He reagoivat odotusten mukaisesti ja tasaisten joukkueiden välinen taisto päättyi tänäänkin viimeisiin heittoihin. Pari kertaa Kroatia näytti karkaavan, mutta hyvä näin.

MM-alkulohkossa Suomi voitti viisi peliä ja hävisi yhden. Suomi lähteekin jatkokarsintoihin erinomaisista lähtökohdista.

– Voidaan olla erittäin tyytyväisiä viiden voiton saldoon kuudesta ottelusta, etenkin, kun joukkue ja kokoonpano ja valmennusjohtokin ovat eläneet karsintojen aikana, Tuovi kiitteli omiaan.

– Jos Kroatian, Slovenian ja Ruotsin muodostamasta lohkosta saa viisi voittoa matkaan MM-jatkokarsintoihin, voi unelmoida entistä isommin ja jatkaa elokuussa siitä, mihin tänään jäätiin.

Lähde: Koripalloliiton tiedote