Petteri Koponen luotaa upeaa maajoukkueuraansa – ”Ihan älytön reissu”

Yksi kaikkien aikojen suomalaisista koripallourista sai päätöksensä tiistaina, kun Petteri Koponen pelasi viimeisen ottelunsa ja jätti pelikentät.
Uransa viimeisissä arvokisoissaan Koponen näytti, että vaikka lonkka on vienyt liikkumisesta parhaan terän, niin heittotaito on edelleen tallella. Lähellä oli, ettei Koposen ja Shawn Huffin ura olisi jatkunut vielä tämän viikon loppuun saakka EM-kisojen mitalipeleissä, mutta Espanja nousi lopulta voittoon ja neljän parhaan joukkoon.
– Niinhän se vähän on, että nälkä kasvaa syödessä, Koponen toteaa Koripalloliiton tiedotteessa.
Susijengin joukkueessa oli yhteensä kahdeksan ensikertalaista, mutta siitä huolimatta joukkue ei hätkähtänyt Prahan ja Berliinin valoja. Hallitseva maailmanmestari joutui puristamaan työkalupakistaan kaikki apuvälineet sinnikkään susilauman kaatamiseksi.
– Varmaan ihan jokaiselle tuli Espanja-ottelun aikana selväksi, että me pelataan ihan samalla kentällä voitosta niiden kavereiden kanssa. Jos muistelee Slovenian EM-kisoja 2013, silloin saatiin Espanjalta 26 pistettä pataan, nyt oli mitalipelipaikka tosi lähellä. On tämä aika selkeä osoitus siitä, miten me ollaan joukkueena kehitytty.
Koponen pelasi ensimmäiset miesten maaottelunsa vuonna 2006 ja nousi Susijengin johtavaksi alfaurokseksi, jonka ratkaisukykyyn luotettiin, jos tilanne meni vaikeaksi. Yhteensä Koposelle kertyi uran aikana 154 maaottelua.
– Ihan käsittämätöntä. Ei tuollaista olisi voinut kuvitella silloin joskus uran alussa, eikä niihin lukuihin nuorena sillä lailla kiinnitä huomiota. Vasta ihan viimeisen parin vuoden aikana olen alkanut vähitellen sisäistää, mitä kaikkea uran aikana on tullut tehtyä, Koponen nauraa.
Maajoukkueuransa arvokisoista ja Suomen koripallomaajoukkueesta ei voitu puhua samassa lauseessa. Nyt se on jo lähes arkipäivää, kun takana on viidet peräkkäiset EM-kilpailut yhdet MM-kisat ja lippu valmiina ensi vuoden kisoihin.
– Ihan älytön reissu. Ei sitä vielä tässä vaiheessa osaa oikein edes käsittää. Onneksi tässä on nyt sitten aikaa muistella, Koponen heittää.
Koposen pitkä ura on vienyt häntä Italiaan, Venäjälle, Espanjaan ja Saksaan. Nyt on levon aika.
– Olen sanonut jo kauan, että heti kisojen jälkeen en tee mitään. Haluan kokea, miltä tuntuu, kun on aikaa. Tässä on aika monta vuotta menty koriksen ehdoilla ja haluan olla hetken ihan rauhassa ennen kuin teen päätöksiä, kertoo Koponen, joka kuitenkin paljastaa, että alkaneeseen syksyyn mahtuu lasten kanssa leikkimisen lisäksi koripallovalmennusta.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Susiladies-tähti taisteli tiensä takaisin vaikeasta loukkaantumisesta – ”Siinä paljon positiivistakin”
- Utah taipui taas ilman Lauri Markkasta
- Lakers ja Indiana NBA Cupin finaaliin
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Awak Kuier huippuiskussa kärkiottelussa
- Susijengin takamies vaihtaa seuraa – iso rooli kovatasoisemmassa sarjassa
- Susijengin sentteri huippuvireessä Mestarien liigassa – Sasu Salin teki historiaa
- Korisliiga sai uuden kolmen pisteen heittojen kuninkaan – Karhun alamäki jatkuu
- Susijengin tähden joukkue hurjassa iskussa
- Luka Doncic jyräsi ilman Lauri Markkasta pelanneen Utahin
- Utah voittoon ilman Lauri Markkasta
- Lakers ja Indiana NBA Cupin finaaliin
- Koripallon EM-kotikisojen 2025 logo on julkaistu
- NBA Cupin välieräjoukkueet selville