Suomalaisluotsi ei ota viime kauden menestyksestä paineita – ”Ei lähde mopo keulimaan”
Saksan ProA:n sarjakausi käynnistyy viikonloppuna ja viime kaudella sensaatiomaisesti pelannut Tigers Tübingen lähtee taas päävalmentaja Daniel Janssonin ja takamies Aatu Kivimäen johdolla hakemaan menestystä.
Kivimäki pelasi ensimmäisen kautensa Tigersissa ja kuului heti Janssonin luottomiehiin ansaitsen myös jatkosopimuksen täksi kaudeksi. Sähäkkä työmyyrä nautti suurta vastuuta, mutta kauden viimeiset pelit jäivät väliin alaraajavamman vuoksi. Uuteen kauteen hän pääsee lähtemään täydessä iskussa.
– Kesällä kuntoutettiin jalkaa ja nyt se on kunnossa. Ihan hirveästi ei tullut kesällä koripalloa pelattua, mutta nyt olen harjoituskaudella normaalissa treenikunnossa ja päässyt mukaan, Kivimäki avaa tilannettaan Koripalloliiton tiedotteessa.
Kauteen valmistautumista helpottaa myös se, että kaikki on Kivimäelle tuttua jo viime kaudesta.
– Se vie vähän sitä alkujännitystä pois ja joukkueessa jatkaa paljon tuttuja. Oli mukava palata taas tänne harjoituksiin.
Tigersin viime kausi oli menestys, joka yllätti niin sarjaa seuraavat kuin seuran itsensäkin. Tigers voitti runkosarjan ja eteni pudotuspeleissä finaaliin, joka olisi oikeuttanut nousuun Bundesliigaan, mutta seuralla ei ollut taloudellisia edellytyksiä hakea paikkaa Bundesliigassa.
Janssonin mukaan viime kauden menestys ei tuo paineita joukkueelle, mutta taustajoukkoihin se pisti säpinää.
– Viime kausi laittoi isoimmat paineet markkinoinnin ja hallituksen suuntaan ja rakennamme seuraa Bundesliigaa kohti. Jos kauden aikana on sellainen tilanne, että pudotuspelit häämöttävät, niin tulemme anomaan lisenssiä Bundesliigaan. Se on sitten eri asia saammeko me tarpeeksi siihen kolmen miljoonaan, joka Bundesliigaan vaaditaan, mutta ainakin sen eteen tehdään töitä, kauden päätteeksi ProA:n parhaaksi päävalmentajaksi valittu Jansson valottaa.
Kivimäen mukaan joukkue ei lähde jollain revanssimielellä tulevaan kauteen, vaan nousu tulee jos on tullakseen.
– En tiedä tuoko se jotain erityistä nälkää. Totta kai halua haluamme voittaa ja menestyä, ja kun sitä on kerran tehnyt, niin nälkä kasvaa.
– Voimme itse vain vaikuttaa niihin asioihin kentällä ja voittaa pelejä. En ole niin perillä näistä tausta-asioista, vaan yritän vain tehdä parhaani kentällä, Kivimäki toteaa.
Kivimäen lisäksi viime kauden joukkueesta jatkaa kahdeksan muuta pelaajaa. Pelaajatilanne onkin päävalmentaja Janssonille mieluisa.
– Se helpottaa tosi paljon, ettei tarvitse lähteä rakentamaan kaikkea heti alusta, vaan pystymme rakentamaan edellisen päälle. Meillä on neljä uutta pelaajaa mukana ja he ovat fiksuja, hyviä kavereita. Kaikkiaan aika helppo kesä tähän mennessä siinä mielessä.
Jalat tiukasti maassa kauteen
Jatkuvuus on tärkeä, kun joukkueen pelitapaa kehitetään edellisvuoden menestyksen pohjalle. Jansson kuitenkin korostaa, ettei viime kauden menestys automaattisesti takaa menestystä tänä vuonna.
– On täytynyt pitää vähän ihmisistä kiinni, ettei lähde mopo keulimaan. Voitimme runkosarjan ja pääsimme finaaliin, mutta mukaan mahtui myös paljon sattumia. Ei se ollut ihan niin mustavalkoinen totuus. Pitää ymmärtää, että kauteen lähdetään taas 0-0 taulussa. Meillä on vieläkin nuorempi joukkue kuin viime vuonna ja voimme olla taas hyviä. Meillä on suuri haaste korvata Ryan Mikesell, joka oli viime kaudella sarjan paras pelaaja, analysoi Jansson.
– ProA on taas vahva sarja ja vaikka meillä on kilpailukykyinen joukkue, niin on turha alkaa suunnittelemaan mitään pudotuspelejä tai asioita sen pidemmälle. Tässä on pitkä matka enkä listaisi meitä edes ennakkosuosikkien joukkoon, toppuuttelee Jansson.
Janssonin linjana on ollut kehittää nuoria pelaajia eikä hyväksi todettua kaavaa ole muutettu. Täksi kaudeksi Tigers hankki 25-vuotiaan Zachary Seljaasin sekä muun muassa Joventut Badalonaa edustaneen 20-vuotiaan latvialaispelaaja Kriss Helmanisin.
– Meille tuli pieni ikkuna saada Helmanis joukkueeseen eikä sitä tilaisuutta voinut jättää käyttämättä. Se, että pystymme saamaan pelaajan Badalonasta on myös viesti jonka haluamme lähettää eteenpäin, iloitsee Jansson.
Kivimäki pyrkii kehittymään henkilökohtaisella tasolla ja sitten auttaa joukkuettaan parhaalla mahdollisella tavalla.
– Tavoitteena on pysyä terveenä ja sitten jatkaa kehitystä pelaajana. Yritän treenata ja pelata hyvin sekä kehittyä päivä päivältä paremmaksi pelaajaksi.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Peli-Karhut yrittää palauttaa dynastiansa
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Susijengissä loistanut Calle lopettaa uransa
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Kongon NBA-legenda on kuollut
- Pelicans teki kaksivuotisen sopimuksen ”Grand Theft” -pelaajan kanssa
- Magic Johnsonilta karu vinkki LeBron Jamesin pojalle
- Los Angeles Clippersille 47 miljoonan sopimus
- Pelicans teki kaksivuotisen sopimuksen ”Grand Theft” -pelaajan kanssa
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Awak Kuier loisti jälleen Italiassa
- New York Knicks teki kovan pelaajahankinnan
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Kongon NBA-legenda on kuollut