Seagulls vahvistui Kanadan mestarilla – ”Sopiva pelaaja juuri tähän kohtaan”

Helsinki Seagulls on tehnyt loppuvuoden mittaisen sopimuksen 26-vuotiaan yhdysvaltalaisen Zane Watermanin kanssa.
206-senttinen laitapelaaja edusti elokuussa päättyneellä kaudella Kanadan CEBL-liigan Hamilton Honey Badgersia. Watermanille Suomi ja Korisliiga ovatkin jo entuudestaan hyvin tuttuja, sillä hän pelasi kaudella 2018-2019 Lapuan Kobria yhteensä 40 ottelussa.
– Olen erittäin innoissani siitä, että saan jälleen palata Suomeen ja kovatasoiseen Korisliigaan. Erityisen paluusta tekee se, että juuri Suomessa pelasin urani ensimmäisen ammattilaisvuoden Lapualla. Seagulls on arvostettu joukkue, jota on kunnia päästä edustamaan ja tekemään töitä joukkueen tavoitteiden eteen yhdessä koko joukkueen kanssa. Tuttujen pelaajien kohtaaminen kentällä tulee olemaan mahtavaa, sillä minulla on kaikista vain pelkkää hyvää sanottavaa, Waterman hehkuttaa Seagullsin tiedotteessa.
– René Rougeaun valitettavan loukkaantumisen vuoksi saimme mahdollisuuden johtoportaalta tutkailla markkinoilta korvaavaa pelaajaa. Lähdimme ensin tutkimaan pelaajia, jotka ovat jo olleet Suomessa tai ovat muuten tutumpia. Tätä kautta vapaana oli Zane Waterman, joka pelasi kaudella 2018-19 Lapualla Kobrissa.
– Muistan hänet isokokoisena, mutta hyvin liikkuvana hyvänä heittäjänä, joka pystyy pelaamaan pelipaikkoja 4 ja 5. Sain hänestä ja hänen persoonastaan hyvän kuvan Kobrien päävalmentaja Ville Turjalta. Myös oma puhelinkeskusteluni Zanen kanssa tuki sitä ajatusta, että hän on varmasti hyvin sopiva pelaaja juuri tähän kohtaan. Hienoa, että saimme näin nopealla aikataululla tarvittavan pelaajan mukaan joukkueeseemme. Iso kiitos myös omistajataholle, että tämä oli mahdollista, Seagullsin päävalmentaja Jussi Laakso toteaa.
Helsinki Seagullsin kokoonpano on tuoreen sopimuksen myötä nyt 15 pelaajan vahvuinen: Jeffrey Carroll Jr. (USA), Zena Edosomwan (USA), Robert Hall III (USA), Timo Heinonen, Okko Järvi, Antti Kanervo, Sakari Laakso, Elias Leskinen, Henri Mennander, Lassi Nikkarinen, Markus Rautasalo, René Rougeau (USA), Thomas Rönnholm, Leevi-Matias Taimela ja Zane Waterman (USA).
Lähde: Seagullsin tiedote
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Utah voittoon ilman Lauri Markkasta
- Kevin Durant nousi kaikkien aikojen pisteissä kympin sakkiin
- Kolmen Susiladies-pelaajan joukkueet EuroCupin pudotuspeleihin
- Lauri Markkanen edelleen sivussa – Utahille taas tappio
- NBA:n In-Season Tournamentin pudotuspelijoukkueet selvillä
- Naisten Korisliigan paikallisottelussa tylyt lukemat
- Seagulls vei Korisliigan kärkitaistelun murskaavasti
- Luka Doncic jälleen hurjalla pelipäällä – Milwaukeen superkaksikko vireessä
- Susijengillä hyvä arpaonni olympiakarsinnoissa – ”Yhdessä askeleen lähempänä unelmaa”
- Olympiakarsintojen isäntämaat valittu
- Luka Doncic jälleen hurjalla pelipäällä – Milwaukeen superkaksikko vireessä
- Susijengillä hyvä arpaonni olympiakarsinnoissa – ”Yhdessä askeleen lähempänä unelmaa”
- NBA:n In-Season Tournamentin pudotuspelijoukkueet selvillä
- Olympiakarsintojen isäntämaat valittu
- Susiladiesin superlupaus huimassa iskussa
- Susijengiläiset hyvässä iskussa
- Kevin Durant nousi kaikkien aikojen pisteissä kympin sakkiin
- Seagulls vei Korisliigan kärkitaistelun murskaavasti
- Naisten Korisliigan paikallisottelussa tylyt lukemat
- Lauri Markkanen loukkaantuneena – Utahille voitto