Susijengin takamies rokotti entistä seuraansa – ”Piti muistuttaa vanhaa jengiä ketä he kaipaavat”

Edon Maxhuni otti Merlins Crailsheimin reppuselkäänsä ja kantoi joukkueen voittoon entistä seuraansa Heroes Den Boschia vastaan FIBA Europe Cupin jatkolohkovaiheen avausottelussa. Mestarien liigassa Sasu Salinin Teneriffa varmisti lohkovoiton.
FIBA Europe Cupissa saatiin jatkolohkot käyntiin ja Maxhuni oli päättänyt, ettei aio hävitä viime kauden seuralleen Heroes Den Boschille. Heroes johti ottelua pitkään kolmannelta neljännekseltä aina loppuhetkille saakka, mutta sitten astui kuvaan Maxhuni. Pari minuuttia ennen loppua Maxhuni nosti kolmen pisteen heitollaan Merlinsin pisteen päähän ja 40 sekuntia ennen loppua nosti Merlinsin johtoon ja sinetöi voiton vielä vapaaheittoviivalta. Pelkästään päätösneljänneksellä Maxhuni tilastoi 14 pistettä, jotka kaikki tulivat viimeisen neljän minuutin aikana. Yhteensä Maxhuni pommitti 28 pistettä ja täytteli riviään lisäksi kolmella levypallolla ja viidellä syötöllä.
– Iso comeback-voitto meille. Minulle vielä isompi, kun pelasimme vanhaa joukkuettani vastaan, niin se tuo enemmän tunteita pinnalle. Piti muistuttaa vanhaa jengiä ketä he kaipaavat, Maxhuni totesi Koripalloliiton tiedotteessa.
Ottelutilastot
Topias Palmin ja Shawn Hopkinsin Craiova taipui Portolle 73-83 (43-39). Hopkins heitti yhdeksän pistettä, otti kolme levypalloa, riiston ja torjunnan. Palmille kirjattiin neljä pistettä, viisi levypalloa, kolme syöttöä ja torjunta.
Ottelutilastot
Teneriffa iski Mestarien liigassa kaksi kärpästä yhdellä iskulla, kun se varmisti jatkopaikan ja samalla lohkovoiton kaadettuaan kotikentällään kreikkalaisen Peristerin selvästi 86-60 (46-29). Salin kasasi neljällä onnistuneella kolmen pisteen heitolla saaliikseen 12 pistettä ja lisäksi kaksi levypalloa, syötön ja riiston.
Ottelutilastot
Alex Murphyn 20 pistettä eivät riittäneet, kun Levanga Hokkaido hävisi Japanin B1-liigassa Gunma Cranes Thundersin vieraana 83-99 (33-46). Murphylle tilastoitiin myös neljä levypalloa, kolme syöttöä ja kolme riistoa.
– On tärkeä pitää pää pystyssä ja parantaa nykytilanteesta, kun jatkamme sarjaa. Emme voi voittaa, jos emme pysty esittämään sitä, mitä olemme harjoituksissa ja peleissä oppineet, joten meidän on pidettävä se mielessä, Murphy totesi ottelun jälkeen Hokkaidon kotisivuilla.
Ottelutilastot
Aapeli Alasen KR putosi Islannin cupista häviämällä niukasti Hötturille 93-94 (50-46). Alanen pelasi vain 15 sekuntia ottelun alusta ehtien kuitenkin heittää yhden kahden pisteen korin.
Ottelutilastot
Kauhajoki oli tyly isäntä IKH Areenalla pelatussa FIBA Europe Cupin jatkolohkon avausottelussa slovakialaista Patrioti Levicea vastaan 26 pistettä heittäneen Henri Kantosen johdolla. Loppulukemat olivat isännille 105–71 (61–36).
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Susijengin NBA-ehdokas loisti Saksassa
- Kevin Durantille hurja saldo täyteen
- Tässä on Susijengi EM-karsintapeleihin
- Luka Doncic debytoi LeBronin seurassa – Lauri Markkaselle tuli turpaan
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Lauri Markkanen taas kerran sivussa
- Paha tappioputki sai päätöksensä
- Lauri Markkasen onnistunut vapaaheitto mokasi Utah Jazzin voiton
- Lauri Markkanen ei saanutkaan hehkutettua tutkaparia
- Lauri Markkasen onnistunut vapaaheitto mokasi Utah Jazzin voiton
- Utah juhlisti kohukauppaa voittajana vailla Markkasta
- Lauri Markkanen ei saanutkaan hehkutettua tutkaparia
- Tuomas Iisalolla hyvin merkittävä panos NBA:n seuraennätyksessä
- Tässä on Susijengi EM-karsintapeleihin
- Suomi sai pahasti turpaansa – kisapaikka haaveeksi
- NBA:n kreikkalaisen supertähden tilanne huolettaa
- Suomelle jälleen hirveä selkäsauna
- Luka Doncic debytoi LeBronin seurassa – Lauri Markkaselle tuli turpaan
- Lauri Markkanen taas kerran sivussa