Tshekin liigassa KP Brnon riveissä pelaavalla Sofia Pelanderilla on ollut haastava alkukausi seurajoukkueessaan.  

Pelander teki kauden alla sopimuksen EuroCup-joukkue KP Brnon kanssa, mutta kausi on ollut Susiladiesin kapteenistoon kuuluvalle sentterille haastava.

– On kyllä ollut mielenkiintoista. Minulla kesti aika kauan löytää joukkue ja oli hienoa päästä EuroCup-joukkueeseen ja yhteen Tshekin parhaimpaan joukkueeseen. Oli kiva päästä pelaamaan EuroCupia ja siinä kahta ranskalaista kovaa joukkuetta vastaan. Näki sen kovan kansainvälisen tason, Pelander aloittaa kautensa perkaamisen.

– Itselläni on ollut vähän vaikeaa joukkueen kanssa. Tshekkini ei ole ihan parasta mahdollista eikä valmentaja puhu englantia. Onneksi joukkuekaverit kääntävät, mutta se on tuonut mukanaan omia haasteita.

– Pelityyli on myös sellainen johon en ole tottunut, ja siihen on pitänyt sopeutua. Kausi on hieman vaatinut veroaan, mutta koetan ajatella tätä mielenkiintoisena kokemuksena ja aina oppii uutta. Seurana tämä on tosi ammattimainen. Meillä on kahdesti päivässä treenit ja kaikista pidetään tosi hyvin huolta, Pelander jatkaa.

Pelanderin mukaan pelillisesti suurin ongelma on pelityyli, jossa hän ei pääse käyttämään omia vahvuuksiaan.

– Välillä tuntuu, että miksi he edes hankkivat minut tänne. Jos vähän lääkärimaailmasta antaisin esimerkkiä, niin etsittiin kirurgia ja palkattiin psykiatri. Molemmat ovat lääkäreitä, mutta ihan eri alalla, pelaamisen ohella itsensä lääkäriksi opiskellut Pelander heittää.

– Sen puoleen on ollut haastavaa, mutta sellaista se on, kun on uusi joukkue ja maa. Yritetään ottaa kaudesta paras irti ja tehdään mitä pystytään. Nämä ovat kuitenkin tulevaisuutta varten hyviä oppeja ja kokemuksia, aina positiivinen Pelander muistuttaa.

Vaikka pelillisesti on ollut hankalaa, aikoo Pelander jatkaa Brnossa kauden loppuun.

– Kyllä sopimuksen purkamisesta vähän keskusteltiin, mutta sitten meiltä lähti toinen iso, jolla oli samanlaisia ongelmia kuin minulla. Nyt minua tarvitaan ja yritetään pistää parasta. Onhan Tshekki kiva maa ja Brno kiva kaupunki.

USK Praha maan ylivoimainen ykkösseura

Pelander pelaa toista kertaa urallaan Tshekissä, sillä ensimmäisen kerran hän pelasi maassa kaudella 2014-2015 Basket Slovankassa. Pelanderin mukaan sarja on muuttunut niistä ajoista.

– Mielestäni silloin kahdeksan vuotta sitten sarja oli kovempi. Silloin oli enemmän ulkomaalaisia ja mielestäni pelaajat olivat isompia. Nyt aika monta joukkuetta pelaa pientä palloa, arvioi Pelander.

Tshekin ylivoimainen ykkösjoukkue on myös Euroliigassa pelaava USK Praha. USK:lla tulee kohta vuosikymmen täyteen tappioitta Tshekin liigassa, sillä viimeksi se hävisi 30.4.2013.

– Tämä on siitä vähän erikoinen liiga, että USK Praha on niin ylivoimainen joukkue, että se voittaa lähes kaikki ottelut 50 pisteen erolla. Jos heidät saa jäämään alle sataan, niin se on hyvä saavutus. Kaikki muut tietävät, etteivät voi voittaa mestaruutta.

– On kuitenkin hienoa päästä pelaamaan yhtä Euroopan parhaista joukkueista vastaan. Minulla murtui nenä, kun pelasimme heitä vastaan ja hävisimme 35 pisteellä. Presidenttimme lähti kanssani sairaalaan, ja muistan kuinka hän oli ihan huumassa siitä miten hienosti pelasimme.

– Toisaalta sarja on mielestäni tasaisempi keskikastissa. Joukkueet 2-7 ovat hyvin tasaisia eli enemmän on sellaisia semilaadukkaita joukkueita kuin viimeksi.

Lähde: Koripalloliiton tiedote