Karhu upeasti välieriin FIBA Europa Cupissa
IKH Areenalle saapuneet Karhu Basketin fanit pääsivät tuulettamaan, kun joukkue eteni toisena suomalaisseurana FIBA:n alaisen eurokilpailun neljän parhaan voittoon. Välieräpaikka tuli huiman puolustusnäytöksen päätteeksi FC Portosta lukemin 75–65 (42–28). Välierät pelataan maalis-huhtikuun vaihteessa.
Vaikka ottelun alku oli kotijoukkueelle mieleinen sen karatessa ensiminuuteilla 7–2-johtoon, portugalilaisvieraat laittoivat kovaa kovaa vasten nousten avauskympillä parhaimmillaan viiden pisteen johtoon. Kun Kauhajoki sai kurottua hienoisen vierasjohdon kiinni, ei se enää johtoasemastaan luopunut koko ottelussa.
Puolivälierien avausosassa huimaa kaukoheittopeliä osoittanut FC Porto ei Kauhajoen kovassa puristuksessa saanut luotua riittävän laadukkaita heittopaikkoja kaukoheittopelin takkuillessa läpi ottelun.
– Kertoo meidän puolustuksesta paljon, että vastustajan paras pelaaja Max Landis ekan korinsa vasta vikalla kahdella minuutilla, joten hänen vartioinnissa todella hyvin onnistuttiin. Heillä vain neljä onnistumista kaaren takaa. Hyökkäyspäässä keskiverto esitys meiltä tänään, päävalmentaja Janne Koskimies summasi taiston jälkeen Koripalloliiton tiedotteen mukaan.
2085-päinen kotiyleisö näki kotijoukkueelta huimaa puolustustaistelua, jossa Daniel Dolenc, Henri Kantonen ja Jaye Crockett vuorostaan tylyttivät vieraita kovilla torjunnoillaan.
Kauhajoen kokoonpano osoitti keskiviikkona jälleen laajuuttaan, kun neljä pelaajaa kirjautti kaksinumeroiset pisteet. Ykkösenä hääri joukkueen uusin tulokas Dikembe Dixson, joka viimeisteli 18 pistettä. Tulitukea antoivat joukkueen taisteluilmeen ruumiillistuma Daniel Dolenc 14 pisteellään. Henri Kantonen ja Cameron Jones heittivät 12 pinnaa mieheen. Viisi pistettä upottanut Crockett haki huimat 16 levypalloa.
Kahden ottelun puolivälieräsarjan yhteistulos oli lopulta kauhajokisille 156–145. Aiemmin neljän parhaan joukkoon FIBA:n alaisissa eurosarjoissa on suomalaisjoukkueista selvinnyt vain Team Lappeenrantana esiintynyt LrNMKY, joka ylsi vastaavaan saavutukseen FIBA EuroCup Challenge -sarjassa 2005–06.
Kauhajoki kohtaa FIBA Europe Cupin kaksiosaisessa välierässä Anwil Wloclawekin. Joukkueet pelasivat samassa alkulohkossa ja voitot menivät lohkovaiheessa tasan 1–1. Ensimmäisen osa pelataan Puolassa 29.3. ja ratkaiseva toinen osa Kauhajoella 5.4.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Kipinä Basket: Välttääkö jopa putoamisen?
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Tampereen Pyrintö: Riittääkö kolme vahvistusta?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa