Ruotsin liigan pudotuspeleissä nähdään suomalaiskohtaaminen – ”Mielenkiintoinen match-up”
Ruotsin liigan puolivälierissä nähdään suomalaisittain mielenkiintoinen ottelupari, kun Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kohtaa Lotta Vesiluoman Alvikin.
Pelander siirtyi loppukaudesta tuttuun seuraan, kun hän teki Norrköping Dolphinsin kanssa sopimuksen. Viime kaudella mestaruutta juhlinut Norrköping sijoittui runkosarjassa kolmanneksi ja saa puolivälierissä vastaansa kuudenneksi sijoittuneen Alvikin.
– Kolmas sija oli ihan hyvä suoritus ja meillä on tosi hyvä joukkue, mutta pelaamme vähän ailahtelevaisesti. Parhaimmillaan olemme tosi hyviä ja huonoimmillamme tosi huonoja, ja viimeisellä kierroksella hävisimme kahdeksantena olevalle Lundille. Meillä on ollut tässä 1,5 viikkoa hyvää treeniaikaa ja mielestäni olemme löytäneet toisemme ihan hyvin ja innolla lähdemme puolivälieriin, myös kausina 2015-18 Norrköpingiä edustanut Pelander kertoo ennakkotunnelmistaan.
SBL Damin runkosarjassa Luleå oli murskaava häviten vain yhden ottelun ja Södertälje tuli lähes yhtä selvänä kakkosena. Sen jälkeen olikin tasaisempaa ja Norrköpingin ja Alvikin erotti runkosarjassa vain yksi voitto.
– Uskon mahdollisuuksiimme päästä pitkälle ja on kiva päästä pelaamaan Lotan Alvikia vastaan ensimmäisellä kierroksella. Meillä on aika erilaiset joukkueet ja meillä on aika iso joukkue eikä heillä ole niin paljon isoja pelaajia, Pelander arvioi tulevaa otteluparia.
Vesiluomalla ja Alvikilla vaihteleva runkosarja
Ensimmäistä kauttaan ulkomailla pelaavalla Lotta Vesiluomalla on ollut niin henkilökohtaisesti kuin joukkueen kanssa hieman vuoristoratamainen kausi. Alvik voitti ensimmäiset kuusi peliään, jota seurasi kahdeksan ottelun tappioputki. Kuudesta viimeisestä runkosarjan ottelustaan se puolestaan voitti t viisi.
– Olemme olleet tällä kaudella liigan kuumin ja kylmin joukkue. Meillä oli alkukaudesta tosi pitkä voittoputki ja lähdimme maajoukkuetauolle sarjakärjestä. Sen jälkeen meille tuli tappioputki, joka kesti seuraavaan maajoukkuetaukoon saakka. Nyt meillä on taas pienimuotoinen voittoputki menossa, Vesiluoma käy läpi joukkueen runkosarjaa.
Vesiluoman mukaan aaltoliikkeelle on ollut vaikea löytää yksittäistä syytä.
– Joukkueemme rakennettiin tyhjästä ja alkukausi oli ehkä aikamoista ylisuorittamista ja kaikilla oli sellaista lisäbuustia sekä näyttöhalua. Sitten meille tuli vähän loukkaantumisia ja siinä tappioputken aikana kohtasimme paljon näitä kärkijoukkueita, ettei se aaltoliike ihan niin mustavalkoista ole. Menetimme myös parhaan piste- ja levypallopelaajamme kauden aikana. Olemme kuitenkin nyt parantaneet puolustuspäässä ja pystyneet ottamaan sitä kautta voittoja.
Omalta kohdaltaan Vesiluomalla on ollut kauden aikana hieman hakemista lähinnä vaihtuvan roolin takia.
– Alkuun oli vaikea löytää joukkueesta roolia, mutta yleisesti ottaen olen ollut siirtoon tyytyväinen ja kaikki on toiminut hyvin. Nyt roolini on ollut selkeämpi ja sitä kautta vastuutakin on tullut enemmän.
– Meillä on aika takapelaajapainotteinen joukkue ja kova kilpailu peliajasta ja olen pystynyt puolustuksellani ansaitsemaan peliminuutteja. En tiedä voidaanko puhua läpimurrosta, mutta hyvään suuntaan olen menossa.
Normaalisti ykköspaikkaan tottunut Vesiluoma on saanut kauden aikana totutella käytännössä kaikkiin pelipaikkoihin.
– Olen lähes aina pelannut ykköspointtina, mutta meillä on amerikkalaispointti ja minua on laitettu enemmän laitaan. En ollut siihen ihan tottunut. Meillä on aika pienikokoinen joukkue ja välillä olen joutunut stunttaamaan myös pelipaikoilla 4-5, kertoo Vesiluoma.
Vaikka Norrköping vei joukkueiden molemmat kohtaamiset runkosarjassa, on Vesiluoma luottavainen omiensa mahdollisuuksista.
– Odottavat fiilikset pudotuspelien suhteen. Runkosarjassa oli kova taistelu sijoista 3-6 ja oli pieni pettymys, ettemme pystyneet nousemaan kotietuun.
– Norrköping on kova joukkue ja he ovat vielä vahvistuneet Sofialla. Ottelupari on mielenkiintoinen match-up, sillä Norrköping on kookkaampi joukkue, mutta samalla hitaampi. Paljon ratkeaa siinä miten pystymme toteuttamaan pelisuunnitelmaamme ja pitämään vauhtia yllä, Vesiluoma arvioi lähtökohtia.
SBL Damin puolivälierät pelataan paras kolmesta -järjestelmällä.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita viikonloppuristeily Tukholmaan neljälle – arvo 249€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 249€ arvoisen viikonloppuristeilyn Tukholmaan!
- Kahden yön risteily neljälle hengelle. Majoitus Promenade-hytissä. Lähtö ja paluu Helsingistä.
- Latvian tähti vaihtoi NBA:n Dubaihin
- Bronny James debytoi Lakersissa – näin kommentoi isukki LeBron
- Honka palasi Korisliigaan voittoisana
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Peli-Karhut yrittää palauttaa dynastiansa
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Susijengissä loistanut Calle lopettaa uransa
- Luka Doncic joutui yllättäen sivuun
- Lauri Markkanen nöyryytti Petteri Koposen joukkuetta
- Seagullsilla on suurin budjetti – erot valtavia
- BC Nokialle yleisöennätys – tappio tuli
- Viron NBA-pelaajalle tuli takaisku
- Pelicans teki kaksivuotisen sopimuksen ”Grand Theft” -pelaajan kanssa
- Honka palasi Korisliigaan voittoisana
- LeBron James – ”Epäreilua odottaa meiltä mitään”
- Tampereen Pyrintö sai Susijengin pelaajan
- Susijengissä loistanut Calle lopettaa uransa