Susijengi nähdään kotikentällä kahdesti kesällä – uusi harjoitusottelu sovittu

Susijengi pelaa tulevana kesänä kaksi ottelua kotikentällään ennen Aasiassa pelattavia MM-kisoja. Maajoukkue kohtaa keskiviikkona 9.8. Viron Espoo Metro Areenalla. Ottelun lipunmyynti käynnistyy tiistaina 6.6.
Susijengin aiemmin julkaistu maaottelu Liettuaa vastaan 4.8. on vetänyt erinomaisesti yleisöä Tampereen Nokia Arenan lehtereille.
– Nokia Arenalla pelattavaan Susijengin ja Liettuan väliseen otteluun on myyty jo yli 10.000 lippua. On hienoa, että kalenterissamme oli tilaa ylimääräiselle areenakeikalle ja pääsemme esiintymään kahdesti kotiyleisön edessä ennen MM-kisoja, iloitsee kumppanuus- ja tapahtumajohtaja Timo Vertio Koripalloliiton tiedotteessa.
Susijengi valmistautuu kesällä tähtäimessään Aasiassa pelattavat MM-kisat, Jukka Toijalan luotsaamalla Virolla tähtäin on puolestaan elokuussa pelattavissa ensimmäisissä olympiakarsinnoissa.
Nuorten susijengiläisten edesottamuksista pääsee jo nauttimaan juhannusviikolla, kun Susijengi Rising Stars kohtaa Viron ja Latvian kotikentällä Urhea-hallissa pelattavassa turnauksessa.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi