20-vuotiaat naiset kaatoivat Latvian – ”Olimme todella hyviä”
Suomen 20-vuotiaat naiset jatkavat valmistautumistaan EM-kisoja varten Latviassa. Joukkue kohtaa Latvian kahdesti viikonlopun aikana. Ensimmäisessä ottelussa Suomi nappasi voiton 76-53 (39-32).
Suomi otti johdon itselleen heti avausjaksolla. Kotijoukkue pysyi kuitenkin Sudenpentujen kannassa puoliajalle asti.
Toisella puoliajalla Suomi onnistui kasvattamaan johtoaan vähitellen. Suomen johto kasvoi aina 23 pisteeseen eikä paremmasta joukkueesta jäänyt epäselvyyttä.
– Olimme tänään todella hyviä suurimman osan ottelusta. Meidän aggressiivinen puolustuksemme pakotti vastustajan ulos. Pääsimme juoksemaan nopeita hyökkäyksiä ja saimme pelattua palloa sisälle. Puolenkentän hyökkäys toimi ajoittain mukavasti, päävalmentaja Pekka Salminen sanoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Meri Kanerva oli ottelun pistekuningatar. Hän pussitti 19 pistettä. Joukkueen matkaan liittynyt Elina Aarnisalo sai kasaan 17 pistettä. Albina Syla kasasi tupla-tuplan 10/11. Kotijoukkueen pistekärki oli Enija Viksne 12 pisteellä.
– Päivät eivät ole samanlaisia keskenään. Latvia voi huomiseksi löytää meidän pelistä jotain. Me pyrimme tietysti saamaan heidät pois mukavuusalueelta. Tässä vaiheessa on kuitenkin tärkeintä, että saamme kaikille pelaajille minuutteja kovista kansainvälisistä peleistä.
Joukkueet kohtaavat toisensa uudelleen sunnuntaina. Ottelu alkaa klo 16:00.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hurja pistemäärä pelasti Detroitin
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Korisliigan mestari lähellä vaihtumista
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!