Mikael Jantunen siirtyy Tuomas Iisalon huippuseuraan – ”Tavoitteeni on ottaa kehitysaskelia”

Tuomas Iisalon päävalmentajakseen kiinnittänyt Paris Basketball on värvännyt joukkoihinsa jo toisen suomalaisen. NBA:n kesäliigasta tuoreeltaan palannut Susijengin luottomies ja Wartti Basketin kasvatti Mikael Jantunen, 23, on allekirjoittanut kaksi kautta kattavan sopimuksen Ranskan pääsarjaa ja Eurocupia pelaavan pariisilaisjoukkueen kanssa.
– Paris osoitti kiinnostuksena ja heillä on rakentumassa hyvä jengi erinomaisen valmentajan johdolla. Tiedän hyvin, minkälaisen kulttuurin Tuomas Iisalo on rakentanut joukkueisiinsa ja uskon sopeutuvani hänen systeemiinsä hyvin ja pystyväni auttamaan joukkuetta, Jantunen kommentoi tuoretta sopimustaan Koripalloliiton tiedotteessa.
Vasta viisi vuotta sitten perustettu Paris Basketball sijoittui viime kaudella Ranskan pääsarjan yhdeksänneksi ja eteni Eurocupissa puolivälieriin. Ensi kaudella joukkue lähtee entistä kovemmin tavoittein kumpaankin sarjaan.
Viime kaudella Italian Serie A:han Trevison riveissä läpimurron tehnyt Jantunen pitää sopimusta jälleen uutena kehitysloikkana edelleen nuorehkolla ammattilaisurallaan.
– Tarkoitukseni on todistaa, että pystyn pelaamaan hyvin, voittamaan ja menestymään taas uudella tasolla. Koska olen vieläkin kohtuullisen nuori pelaajana, tavoitteeni on ottaa kehitysaskelia tasaisesti jokainen kausi. Paris Basketball tarjoaa taas yhden mahdollisuuden siihen, Jantunen jatkaa.
– Pariisissa en ole vielä elämäni aikana käynyt, joten kiva päästä kokemaan sekin. Varmaan pitää käydä katsomassa Eiffel-torni jonain vapaailtana, mutta koristahan minä olen Pariisiin menossa pelaamaan, hän naurahtaa.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia