20-vuotiaat naiset kokivat kirvelevän tappion – ”Olimme ensimmäiset 30 minuuttia huolimattomia”
20-vuotiaiden naisten ottelut A-divisioonan EM-kilpailuissa jatkuivat, kun joukkue kohtasi Unkarin. Suomalaisten kiri jäi napsun vajaaksi ja Unkari nappasi voiton 76-72 (33-31).
Ensimmäisellä puoliajalla Unkari otti johtoaseman itselleen. Suomi pysytteli kuitenkin koko ajan iskuetäisyydellä. Etenkin Elina Aarnisalo kannatteli joukkuetta vaikeilla hetkillä. Puoliajalla Unkari johti 33-31.
Toisella puoliajalla Unkari upotti kovia kolmen pisteen heittoja. Samalla joukkue pakotti Suomen vaikeisiin hyökkäyspään ratkaisuihin. Ero kasvoi isoimmillaan 16 pisteeseen.
Sudenpennut osoittivat kuitenkin vielä sisukkuutensa, kun joukkue kiri Unkarin johdon aina kahteen pisteeseen.
20-vuotiaat pääsivät yrittämään tasoitusheittoa aivan lopussa. Se kuitenkin kolisi ikävästi rautoihin.
– Olimme ensimmäiset 30 minuuttia huolimattomia ja meille kertyi turhia pallon menetyksiä. Samaan aikaan Unkari upotti todella kovia heittoja. Taistelimme ja äärimmäisen rohkeasti eron vielä kahteen pisteeseen ja pääsimme yrittämään tasoitusheittoa lopussa, Pekka Salminen sanoi Koripalloliiton tiedotteessa.
Henna Sandvik 21/4 paransi peliään ensimmäisestä ottelusta. Aarnisalo sai lopulta kasaan 18 pistettä, viisi levypalloa ja neljä koriin johtanutta syöttöä. Unkarin tehopelaajana hääri Zsuzsanna Sitku 22/1.
– Unkari oli tänään vaikeuksissa meidän takakentän kanssa. Pystymme ajamaan hyvin korille ja viimeistelemään sieltä urheilullisuuden avulla. Kaukoheittojen kanssa on vielä parannettavaa ja jätämme välillä niitä ottamatta.
Seuraavaksi Suomella on edessään välipäivä. Seuraavan kerran joukkue pelaa tiistaina, kun alkulohkon päätösottelussa vastaan asettuu Liettua. Ottelu alkaa klo 18:00.
– Henna Sandvik pelasi tänään erinomaisesti. Nyt edessä on välipäivä, jonka jälkeen vastassa on Liettua, joka ei ole ihan samaa tasoa kuin nämä kaksi ensimmäistä joukkuetta.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Stephen Curry jatkaa taistelua
- Seagulls jatkaa voittokierrettään
- NBA-tähden kausi päättyi surullisesti
- Lauri Markkasella iloista kerrottavaa
- Salossa juhlittiin ensimmäisen pelin voittoa
- Tällainen oli suomalaisten kauden päätös NBA:ssa
- Onko tässä uusi Splash Brothers? Hornetsin kaksikko teki historiaa
- NBA:n pudotuspeliparit selvillä – SuomiKoris listasi kevään mustat hevoset
- Seagulls nyt voittoputkessa
- Awak Kuier palaa WNBA-parketeille
- Miikka Muurisella iso miinuslukema suurlupaustapahtumassa
- Lauri Markkasella iloista kerrottavaa
- Lauri Markkasen Utahille murskavoitto
- NBA-tähden kausi päättyi surullisesti
- NBA:n pudotuspeliparit selvillä – SuomiKoris listasi kevään mustat hevoset
- Onko tässä uusi Splash Brothers? Hornetsin kaksikko teki historiaa
- Awak Kuier palaa WNBA-parketeille
- Salossa juhlittiin ensimmäisen pelin voittoa
- Tällainen oli suomalaisten kauden päätös NBA:ssa
- Seagulls nyt voittoputkessa