20-vuotiaat naiset avasivat voittotilinsä EM-kisoissa – ”Erittäin hyvää ja tasaista joukkuesuorittamista”
20-vuotiaiden maajoukkue kohtasi välipäivän jälkeen alkulohkon päätöspelissään Liettuan. Suomi oli ottelussa omaa luokkaansa ja voitti 79-48 (43-26).
Tasaisen alun jälkeen Suomi pystyi pelaamaan paremmin ja paremmin omaa peliään. Liettualla oli vaikeampaa ja se näkyi tulostaululla. Etenkin Sudenpentujen toinen jakso oli vahva. Se merkittiin Joukkueelle 21-10. Puoliajalla Suomen johto oli 17 pistettä.
Toisella puoliajalla Suomen johto pysyi koko ajan turvallisena. Suurimmillaan johto kävi 33 pisteessä.
– Olen erittäin tyytyväinen tämän päivän suoritukseen. Tänään nähtiin erittäin hyvää ja tasaista joukkuesuorittamista meiltä, päävalmentaja Pekka Salminen sanoi Koripalloliiton tiedotteessa.
20-vuotiaiden naisten kaukoheittopeli oli ottelussa parempaa kuin turnauksen alussa. Joukkue osui kaaren takaa 12 kertaa, kun Liettua osui vain kertaalleen.
– Kolmen pisteen heitot upposivat tänään, joka on jatkon kannalta erittäin hyvä asia. Meillä oli myös paljon henkilökohtaisia onnistumisia.
Suomi onnistui ottelussa laajalla rintamalla. Elina Aarnisalo 16/8/4 koriin johtanutta syöttöä jatkoi vahvoja otteitaan. Meri Kanerva 13/4/4 koriin johtanutta syöttöä oli myös iskussa. Liettua oli pitkälti Audrone Zdaneviciuten 18/7 tehojen varassa.
Keskiviikkona on edessä Round of 16, jossa Suomi saa vastaansa A-lohkossa toiseksi sijoittuneen Israelin. Ottelun jälkeen on selvillä, pelaako Suomi sijoista 1-8 vai 9-16.
– Israel on kooltaan pieni joukkue. Se tuo meille omat haasteensa, mutta toisaalta me voimme myös hyödyntää isompaa kokoamme tietyissä asioissa. Kaukoheittopeli on ollut heidän vahvuutensa tässä turnauksessa.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Remu Raitanen jatkaa Korisliigassa – Susijengin laiturin kotiinpaluu
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Loppuunmyyty Veikkaus Areena sai mitä halusi – Lauri Markkanen: ”En vaihtaisi mihinkään”
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Näkökulma: Los Angeles Lakersin seurajohto epäonnistui – LeBron James antoi kaikkensa
- Tuomas Iisalon avainpelaaja kaupattiin – huippulupaukselle tehdään tilaa
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- LeBron James lähdössä Lakersista? Tässä kolme todennäköisintä vaihtoehtoa
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen