Susijengi matkasi Tampereelle 14 pelaajan voimin – ”Koko joukkue on todella innoissaan”

Viime päivät Lohjan Kisakallion Susi Training Centerissä leireillyt Susijengi on ottanut suunnakseen Tampereen. Päävalmentaja Lassi Tuovi valmennusjohtoineen on nimennyt neljäntoista hengen susiryhmän, joka valmistautuu perjantai-illan maaotteluavaukseen täpötäydellä Nokia Areenalla.
– Vihdoin päästään pelaamaan! Kotiotteluita näin suurten yleisömäärien edessä näin hyviä joukkueita vastaan on harvoin, joten ymmärrettävästi koko joukkue on todella innoissaan, päävalmentaja Lassi Tuovi kertoo Susijengin tunnelmista Koripalloliiton tiedotteessa.
– Lähdemme Tampereelle näyttämään, miltä MM-kisakesän 2023 Susijengi käyttää. Tavoitteemme on löytää kansainvälinen pelitempo ja pelata kollektiivista, iloista koripalloa heti kesän alkajaisiksi, koska se tulee olemaan tavaramerkkimme myös MM-kisoissa.
Perjantain maaottelu Susijengin ja Liettuan välillä on myynyt Tampereen Nokia Areenalle tähän mennessä jo yli 11 950 lippua.
Susijengi lähtee Lohjalta Tampereelle neljäntoista pelaajan vahvuisena ryhmänä.
Kesän 2022 EM-kisajoukkueesta Tampereelle matkustavat Miro Little, Sasu Salin, Henri Kantonen, Mikael Jantunen, Elias Valtonen, Alexander Madsen, Edon Maxhuni, Lauri Markkanen, Ilari Seppälä sekä Topias Palmi.
Muut Tampereelle saapuvat pelaajat ovat viime kesällä suomalaisyleisölle esittänyt Olivier Nkamoua, viime vuosien EM- ja MM-karsintaotteluissa edukseen esiintynyt Alex Murphy sekä Susijengi Rising Starsissa alkukesällä pelanneet Federiko Federiko ja Jacob Grandison.
Susijengi kohtaa perjantaina 4.8. Tampereen Nokia Areenalla Liettuan ja keskiviikkona 9.8. Espoo Metro Areenalla Viron.
Susijengi Tampereella 2.-4.8.2023
# | Nimi | Pituus | Syntynyt | Seura 2023-24 |
1 | Miro LITTLE | 195 | 2004 | Baylor (NCAA) |
5 | Alex MURPHY | 206 | 1993 | free agent |
8 | Federiko FEDERIKO | 211 | 2001 | Pittsburgh (NCAA) |
9 | Sasu SALIN | 191 | 1991 | Lenovo Tenerife (ESP) |
13 | Olivier NKAMHOUA | 203 | 2000 | Michigan (NCAA) |
14 | Henri KANTONEN | 198 | 1997 | free agent |
18 | Mikael JANTUNEN | 204 | 2000 | Paris Basketball (FRA) |
19 | Elias VALTONEN | 200 | 1999 | BAXI Manresa (ESP) |
20 | Alexander MADSEN | 208 | 1995 | free agent |
21 | Edon MAXHUNI | 188 | 1998 | free agent |
23 | Lauri MARKKANEN | 213 | 1997 | Utah Jazz (NBA) |
34 | Jacob GRANDISON | 198 | 1998 | free agent |
35 | Ilari SEPPÄLÄ | 188 | 1993 | Saint-Chamond (FRA) |
41 | Topias PALMI | 196 | 1994 | free agent |
- Päävalmentaja Lassi TUOVI
- Valmentaja Mikko LARKAS
- Valmentaja Hanno MÖTTÖLÄ
- Valmentaja Teemu RANNIKKO
- Valmentaja Sean SHELDON
- Valmentaja Jussi HIRVONEN
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa
- Susiladiesin EM-karsintojen otteluohjelma julki
- Susijengin MM-takamies siirtyy ulkomaille
- Susiladiesille arvottiin kova EM-karsintalohko – ”Mailla on selkeästi oma voimakas koripalloidentiteettinsä”
- Susijengin tähti aloitti kauden komealla donkilla – ”Hyvä tapa aloittaa kausi”
- Susijengin MM-takamies siirtyy ulkomaille
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Mielenkiintoinen tutkimus – syöttely ei ollut tie onneen MM-kisoissa
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä
- Susiladiesin EM-karsintojen otteluohjelma julki