Puolivälierät jäivät 20-vuotiailta naisilta haaveeksi – ”Harmittaa tyttöjen puolesta”
20-vuotiaat naiset kohtasivat Israelin ottelussa, jossa panoksena oli paikka kahdeksan parhaan joukossa. Suomi aloitti vahvasti, mutta Israel otti ottelusta voiton 63-53 (26-33).
Sudenpennut sai otteluun salama-alun. Varsinkin Meri Kanerva oli iskussa avausjaksolla. Hän upotti kolme kolmen pisteen heittoa. Suomi johti ottelua jakson päätteeksi 25-13.
Toisella jaksolla Suomella oli omat haasteensa hyökkäyspäässä. Johto kuitenkin kesti ja puoliajalla tilanne oli 33-26.
– Saimme otteluun loistavan alun, mutta sen jälkeen meille kävi se mikä on Israelia vastaan pahinta eli passivoituminen. Tyydyimme heittämään kolmen pisteen heittoja, kun meidän olisi pitänyt ajaa enemmän korille. Ottelun edetessä Israel pääsi ajamaan liian helposti korille, päävalmentaja Pekka Salminen kertasi Koripalloliiton tiedotteessa.
Puoliajan jälkeen Israel upotti todella kovia kolmosia. Samaan aikaan Suomella oli vaikeuksia hyökkäyspäässä ja Sudenpennut joutuivat takaa-ajajan asemaan. Päätösjaksolla Israel onnistui pitämään Suomen takanaan.
Kanerva sai lopulta kasaan 14 pistettä ja kolme levypalloa. Annika Aarrejoki 11/6 onnistui myös mukavasti. Hila Karsh 20/11 oli Israelin tehokkain.
– Tulos on tietysti iso pettymys ja harmittaa tyttöjen puolesta. Tänään olisi ollut mahdollisuudet napata paikka kahdeksan joukossa.
Suomi pelaa sijoista 9-16 ja on seuraavan kerran tulessa perjantaina. Ottelu alkaa klo 18:00. Vastaan asettuu häviäjä ottelusta Espanja-Belgia.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Shai Gilgeous-Alexanderilla vielä pitkä matka
- NBA:n ”moraalinen finaali” lännessä
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- Tässä on NBA:n paras pelaaja
- Toinen MVP-palkinto putkeen – tätä miestä on vaikea pysäyttää
- Kataja jatkaa taistelua – huipennus seiskapelissä
- Detroit Pistons jatkaa taistelua – läntinen konferenssifinaali selvillä
- Awak Kuierin seura rämpii
- Salon Vilpas hyvin lähellä mestaruutta
- NBA:n finaalisuosikki joutui köysiin
- Järkyttävä uutinen – Memphis Grizzliesin Brandon Clarke on kuollut
- Suomen suurlupaus loisti Korisliigan finaalissa
- LeBron Jamesin ura voi olla ohi
- Kataja jatkaa taistelua – huipennus seiskapelissä
- NBA:n finaalisuosikki joutui köysiin
- Toinen MVP-palkinto putkeen – tätä miestä on vaikea pysäyttää
- Salon Vilpas hyvin lähellä mestaruutta
- Victor Wembanyama iski näyttävästi takaisin
- Hurja nöyryytys seiskapelissä – konferenssifinaaliparit selvillä
- Awak Kuierin seura rämpii