Susijengin laituri siirtyy Espanjaan – ”Yksi Espanjan koripallohistorian merkittävimmistä seuroista”

Viime kaudet Japanissa pelannut Susijengin veteraanilaituri Alex Murphy, 206 cm ja 30 vuotta, on allekirjoittanut kaksivuotisen sopimuksen Espanjan toiseksi korkeimmalla sarjatasolla (LEB Gold) pelaavan madridilaisen Estudiantesin kanssa.
Murphyn uusi seura kuuluu espanjalaisen koripallon kaikkien aikojen joukkueisiin. Jo vuonna 1948 perustettu Estudiantes pelasi Espanjan ACB-liigaa yhtäjaksoisesti vuosina 1983-2021, on saavuttanut Espanjan hopeaa neljästi ja voittanut kolme Espanjan cup-mestaruutta.
Viimeisen parin vuoden ajan Estudiantes on hakenut vauhtia Espanjan toiseksi korkeimmalta sarjatasolta, mutta tähtää takaisin maan pääsarjaan.
– Olen tosi innoissani. Estudiantes on yksi Espanjan koripallohistorian merkittävimmistä seuroista ja on etuoikeus, että pääsen olemaan osa sen tarinaa, Murphy kiittelee Koripalloliiton tiedotteessa.
– Joukkueen ainoa tavoite on palauttaa Estudiantes takaisin sinne, minne se kuuluu, eli ACB-liigaan. Tavoitteeni on kantaa isoa roolia tämän tavoitteen saavuttamisessa. Odotan jo malttamattomana uuden kauden alkua.
LEB Oro on Murphylle jo entuudestaan tuttu liiga, sillä hän on edustanut siellä kaudella 2019-20 San Sebastian Gipuzkoaa ja 2020-21 CB Granadaa. Murphy auttoi Gipuzkoan Espanjan kakkostason cup-mestaruuteen helmikuussa 2020 ja ylsi keväällä 2021 CB Granadan kanssa LEB Oron hopealle.
– Ensimmäinen parivuotiseni Espanjassa oli hyvää aikaa. Espanja on upea maa, sen koriskulttuuri maailman huippua ja Madrid yksi maailman hienoimmista kaupungeista, päättää Murphy.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- NBA-tähti tulee tienaamaa miljoonan jokaisesta ottelustaan
- Mikael Jantunen lähti Pariisista – tässä uusi seura
- Korihait ja Honka kertoivat sopimuksista
- Kevin Durant uuteen seuraan hurjassa kaupassa
- Tässä ovat Seagullsin uudet omistajat
- Karmea uutinen NBA-finalistista
- Olivier Nkamhoua hakee taas tuntumaa NBA-kuvioista
- NBA:ssa tehtiin uusi sopimusennätys
- Korisliigassa tehtiin lisää sopimuksia
- NBA:ssa varsin erikoinen prosessi