Susijengi pystyi pitämään MM-kisoissa Australian aisoissa ensimmäisen puoliajan, mutta sen jälkeen olympiapronssimitalisti meni menojaan ottamalla 98-72 (45-40)-voiton.

Sasu Salin rankaisee Patty Millsiä perättäisillä kolmosilla ja bonusvapaaheitolla. Elias Valtonen tiputtaa ajollaan Joe Inglesin keräilemään itseään päätyrajalle. Mikael Jantunen rouhii riistoja ja roskapalloja, Olivier Nkamhoua torjuu kaksi perättäistä australialaisten donkkiyritystä.

Seitsemäntoista minuutin ajan Susijengin peli pyöri Australiaa vastaan kuin unelma ja ”suuri ryöstö” roikkui ilmassa.

MM-kisojen mitalistisuosikkien joukkoon lukeutuva Australia rauhoitti kuitenkin pelinsä, haki Millsin ja Josh Giddeyn ratkaisuilla hyökkäykseensä oikean rytmin ja imi puolustuksellaan kaiken tilan pois haastajaltaan kuin suoraan oppikirjasta.

Ottelun viimeiset 23 minuuttia merkittiin vahvan viestin lähettäneelle Australialle pistein 60–34.

– Erittäin hieno työnäyte Australialta. He ottivat meiltä tilan pois pala palalta ja aiheuttivat meille joukon vaikeuksia, Susijengin päävalmentaja Lassi Tuovi kuittasi avausottelun tarjonnan Koripalloliiton tiedotteessa.

– Meidän vahvuutemme tuskin tulivat heille yllätyksenä, mutta heiltä kesti oman aikansa löytää vastalääkkeet meidän aseisiimme. Australia oppi ihailtavasti läpi pelin, teki meidän hyökkäyksestämme hankalaa ja löysi 1–1-ratkaisuista itseluottamuksensa. Ei ole ihme, että he ovat yksi tämän turnauksen ennakkosuosikeista.

Viedessään peliä avauspuoliskolla Susijengi pelasi nimenomaan omilla aseillaan – upotti kolmosia, juoksi kenttää ja siirsi palloa mieheltä miehelle.

Markkasen, Jantusen ja Salinin hyvän tason perussuorittamisen lisäksi erityisesti Valtonen, Madsen ja Nkamhoua väläyttelivät kansainvälisen tason suorituskykyään pelin ensimmäisellä vajaalla puoliskolla. Noin esimerkkeinä.

Susijengi ja Japani kohtaavat sunnuntaina 27.8. klo 15.00 Suomen aikaa (klo 21.00 paikallista aikaa).

Susijengi – Australia 72-98 (21–17, 40–45, 54–70), miesten maaottelu, MM-kisat (alkusarjaa), Okinawa City (Japani) 25.8.2023

Susijengi: Lauri Markkanen 19/8/4 syöttöä, Sasu Salin 13/2, Mikael Jantunen 8/5, Alexander Madsen 8/1, Elias Valtonen 7/2, Olivier Nkamhoua 6/2/2 blokkia, Alex Murphy 4/2, Miro Little 3/2/4 syöttöä, Edon Maxhuni 2/1/3 syöttöä, Henri Kantonen 2/0, Jacob Grandison 0/1, Ilari Seppälä 0/0.

Australia: Patty Mills 25/8/4 riistoa, Josh Giddey 14/9/8 syöttöä, Joe Ingles 13/4, Dante Exum 10/2/4 syöttöä, Duop Reath 8/5.

Lähde: Koripalloliiton tiedote