Utah Jazzin apuvalmentaja hehkuttaa aikaansa Susijengin kanssa – ”Tuli kylmät väreet”

Susijengin valmennusjohtoon heinäkuussa liittynyt Utah Jazzin apuvalmentaja Sean Sheldon, 30, kertoi Utah Jazzin Roundball Roundup -podcastin tuoreimmassa jaksosta kesästään valmentajana Suomessa. Sheldon kuvailee Susijengin kanssa viettämäänsä aikaa uskomattomaksi kokemukseksi.
Sheldon kertoo Roundball Roundup -podcastia isännöivälle JP Chungalle, kuinka Susijengin ammattimaisuus ja vieraanvaraisuus ovat auttaneet hänen sopeutumistaan uuteen ympäristöön ensimmäisestä päivästä alkaen.
Viime vuodet NBA:ssa valmentaneen Sheldonin silmissä myös Susijengin yhtenäisyys ja perheenomaisuus ovat olleet sille leimallisia piirteitä.
– Suomeen tullessani mietin, mitenköhän voin olla heille avuksi ja miten pysyn itse kartalla, kun treenit pidetään suomeksi. Yllätyksekseni huomasin, että harjoitusten pääkieli on kuitenkin ollut englanti. Sen lisäksi joukkueen pelaajat, valmentajat ja huoltotiimi ovat ottaneet minut avosylin vastaan, hän kiittelee Koripalloliiton tiedotteen mukaan.
– Kuvaavaa oli sekin, että jo toisena harjoituspäivänä joukkueen pelatessa 5-5-koripalloa pallo kiersi mieheltä miehelle, pelaajat saivat vapaita heittopaikkoja ja syöttäjät löysivät leikkaajat takaovista. Se kertoi, että tämä ryhmä on ollut yhdessä pitkään. Kesän aikana on myös käynyt ilmi, että kaverit tuntevat toisensa todella pitkältä ajalta, välittävät toisistaan ja tahtovat voittaa yhdessä.
Sheldon vei podcastin kuulijat myös kesän tähän asti unohtumattomimpaan hetkeen – Susijengin maaottelukesän avanneeseen, Tampereella pelattuun Liettua-otteluun ja tarkemmin ottaen ottelua edeltäneeseen kansallislauluun.
– Ensimmäisen kahdeksan sekunnin jälkeen DJ laittoi äänet hiljaiselle ja kuulin, kuinka 13 000 ihmistä laulaa Maamme-laulua täysin palkein. Tuli kylmät väreet. On ollut myös silmiä avaavaa huomata, minkälainen palo pelaajiin syttyy, kun he saavat edustaa omaa maataan.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Suomalaisvalmentajalle jatkosopimus Saksaan – ”Tahdon nähdä, kuinka kauas voimme päästä”
- Susiladies-pelaaja toivoo vuoristoradan loppua – ”Uskon itsekin tasaisempaan kyytiin”
- Suomalaisten joukkue järjesti historialliset murskajaiset Ranskassa
- Naisten Korisliiga starttasi jännitysnäytelmällä
- Awak Kuierin kausi WNBA:ssa päätökseen
- Lassi Tuoville pesti Euroliigajoukkueessa – ”Taas yksi osoitus suomalaisen koripallon kehityssuunnasta”
- Karhun ja Seagullsin budjetit omassa luokassaan
- NBA:ssa tärähti jättikauppa – Damian Lillard jättää Portlandin
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä
- NBA:ssa tärähti jättikauppa – Damian Lillard jättää Portlandin
- Karhun ja Seagullsin budjetit omassa luokassaan
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Suomalaisten joukkue järjesti historialliset murskajaiset Ranskassa
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Lassi Tuoville pesti Euroliigajoukkueessa – ”Taas yksi osoitus suomalaisen koripallon kehityssuunnasta”
- Naisten Korisliiga starttasi jännitysnäytelmällä
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä