Susijengin jatkolohkon vastustajat selvillä – kaksi eksoottista vastustajaa

Okinawalla pelattavan MM-alkulohko F:n ottelut saatiin päätökseen keskiviikkoiltana. F-lohkosta ylempään jatkosarjaan etenevät lohkovoittaja Slovenia ja lohkokakkonen Georgia, kun taas Susijengi ottaa alemman MM-jatkosarjan sijoitusotteluissa mittaa lohkokolmonen Kap Verdestä ja lohkojumbo Venezuelasta.
Historiansa ensimmäisiä MM-kisoja pelaava Kap Verde kärsi kisoissa suurinumeroiset tappiot niin Georgialle kuin Sloveniallekin, mutta onnistui nujertamaan Venezuelan lauantaina tasaväkisessä kamppailussa pistein 81-75.
Venezuela keräsi alkulohkostaan kolmen tappion sarjan häviämällä paitsi Kap Verdelle, myös Slovenialle ja Georgialle.
Susijengi jatkaa alempaan MM-loppusarjaan pelaamaan sijoitusotteluita kisojen sijoista 17.-32. Ottelut jatkuvat torstaina 31.8., jolloin Susijengi kohtaa klo 10.30 aamupäivällä Suomen aikaa Kap Verden. Kisat huipentuvat Susijengin osalta lauantaina 2.9. klo 10.30 aamupäivällä Suomen aikaa, jolloin vastaan asettuu Venezuela.
Voittamalla molemmat jäljellä olevat ottelunsa Susijengi säilyttää mahdollisuutensa selvitä vuoden 2024 olympiakarsintoihin.
MM-kisojen alempi loppusarja, lohko O
Torstai 31.8. klo 10.30 Kap Verde – Susijengi
Torstai 31.8. klo 14.10 Japani – Venezuela
Lauantai 2.9. klo 10.30 Susijengi – Venezuela
Lauantai 2.9. klo 14.10 Japani – Kap Verde
Otteluajat Suomen aikaa.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Suomalaisvalmentajalle jatkosopimus Saksaan – ”Tahdon nähdä, kuinka kauas voimme päästä”
- Susiladies-pelaaja toivoo vuoristoradan loppua – ”Uskon itsekin tasaisempaan kyytiin”
- Suomalaisten joukkue järjesti historialliset murskajaiset Ranskassa
- Naisten Korisliiga starttasi jännitysnäytelmällä
- Awak Kuierin kausi WNBA:ssa päätökseen
- Lassi Tuoville pesti Euroliigajoukkueessa – ”Taas yksi osoitus suomalaisen koripallon kehityssuunnasta”
- Karhun ja Seagullsin budjetit omassa luokassaan
- NBA:ssa tärähti jättikauppa – Damian Lillard jättää Portlandin
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä
- NBA:ssa tärähti jättikauppa – Damian Lillard jättää Portlandin
- Karhun ja Seagullsin budjetit omassa luokassaan
- Susijengin pelaajat pääsivät vauhtiin Euroopan kentillä
- Kaksi Susiladies-pelaajaa debytoi ammattilaiskentillä
- Suomalaisten joukkue järjesti historialliset murskajaiset Ranskassa
- Awak Kuierin Dallas taipui välieräavauksessa
- Karhun taival Mestarien liigan karsinnoissa päättyi
- Lassi Tuoville pesti Euroliigajoukkueessa – ”Taas yksi osoitus suomalaisen koripallon kehityssuunnasta”
- Naisten Korisliiga starttasi jännitysnäytelmällä
- Awak Kuierin Dallasille toinen tappio WNBA:n välierissä