Susijengin sentteri palaa tuttuun seuraan – ”Kaikennäköistä paperia oli pöydällä”
Vahvoja näyttöjä Kreikan liigassa viime kaudella antanut Susijengin luottosentteri Alexander Madsen, 28, on allekirjoittanut yksivuotisen Latvian suurseuran VEF Riian kanssa. 208-senttinen Kouvolan Poikien kasvatti Madsen edusti latvialaisjoukkuetta aiemmin vuosina 2019–22.
Madsen puntaroi erilaisia vaihtoehtoja läpi kesän, mutta hänen entinen seuransa Latviasta pysyi kosijoiden kärjessä aina MM-kisojen päätökseen asti.
– Kaikennäköistä paperia oli pöydällä, mutta oma lähtökohta oli, että palaan Riikaan, mikäli jotain aivan maagista tarjousta tule muualta, aiemmin kolme kautta VEF Riiassa pelannut Madsen kertoo Koripalloliiton tiedotteessa.
– VEF Riika seurana ja Riika kaupunkina tarjoavat sellaiset olosuhteet, joihin menen oikein innostuneena takaisin. Paikat ja rutiinit ovat tutut, olen saanut aiemminkin toteuttaa siellä itseäni pelaajana ja keskittyä pelkästään koripallon pelaamiseen. Samalla tiedän hyvin, mitä joukkue minulta tahtoo.
VEF Riika on Latvian monivuotinen pääseura, joka on voittanut viisi perättäistä Latvian kansallista mestaruutta, kaksi perättäistä Latvian cupia sekä Latvian ja Viron yhteisen koripalloliigan mestaruuden keväällä 2022. Lisäksi VEF Riika on pelannut FIBA Mestareiden Liigaa neljä perättäistä kautta.
– Joukkueen tavoite on voittaa kaikki mahdollinen voitettavissa oleva ja mennä Mestareiden Liigassa vähintään alkulohkosta jatkoon, Madsen kertoo.
– Henkilökohtaisella tasolla tavoitteeni on päästä takaisin siihen formiin, missä olin viime syksynä AEK Ateenan kanssa ennen loukkaantumistani ja kehittymään edelleen siitä.
Lähde: Koripalloliiton tiedote
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- San Antonio leikitteli jatkoon
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- NBA-legendat kritisoivat Kevin Durantin tekemistä
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Yle: Lauri Markkanen nosti esiin Utah Jazzin ongelman – tämä puuttuu joukkueesta
- 17 vuotta ja 11 kuukautta – NBA-seura rikkoi kirouksensa
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Phoenix Sunsin tähti haukkui tuomarit pystyyn