Helmi Tulonen oli ottelun ehdoton ykköstähti, kun hän johdatti 23 pisteen ja 14 levypallon tupla-tuplalla Sagna Milanon kauden avausvoittoon. Muutenkin Susiladiesin pelaajat esiintyivät laajalla rintamalla edukseen Euroopan koriskentillä.

Tulonen loisti Sagna Milanon riveissä hurjastelemalla komean tupla-tuplan Milanon kaataessa Battipaglian 70-66 (39-33). Tulosen 23 pisteen saldo jää vain pisteen hänen Serie A1:n piste-ennätyksestä. Tulonen lisäksi antoi yhden korisyötön, riisti kerran ja torjui kahdesti. Hänen teholukunsa 32 oli koko ottelun paras. Voitto oli Milanolle kauden ensimmäinen.
Ottelutilastot

Annika Holopaisen ja Anissa Poundsin Lions Halle sai kautensa käyntiin Saksan Bundesliigassa voittoisasti, kun Wings Leverkusen kaatui 73-60 (40-29). Holopainen ei ollut Lionsin kokoonpanossa, mutta Pounds heitti kaksi pistettä ja sai kolme merkintää sekä levypallo- että syöttötilastoihin.
Ottelutilastoihin ei ole linkkiä saatavilla.

Viikon toisessa ottelussa Lions taipui Angels Nördlingenille 61-69 (30-33). Poundsin ainoaksi tilastomerkinnäksi kirjattiin kolme pistettä. Holopainen oli edelleen sivussa.
Ottelutilastoihin ei ole linkkiä saatavilla.

Linda-Lotta Lehtorannan ja Elina Koskimiehen Keltern jatkoi voiton merkeissä, kun Veilchen BG 74 kaatui alkuviikosta vieraskentällä 72-59 (31-30). Lehtoranta oli joukkueensa pistetykki 15 pisteen saldolla ja tilastot täyttyivät myös kahdella syötöllä ja kahdella riistolla. Koskimies sai tilastoihinsa levypallon ja syötön.
Ottelutilastoihin ei ole linkkiä saatavilla.

Viikonloppuna Keltern venytti voittoputkeaan kaatamalla Freiburgin selvästi 96-56 (54-24). Koskimies heitti tällä kertaa yhdeksän pistettä, nappasi viisi levypalloa, antoi kaksi syöttöä ja riisti kertaalleen. Lehtoranta puolestaan tehoili joukkueelleen seitsemän pistettä, levypallon ja kuusi syöttöä. Keltern on aloittanut mestaruutensa puolustamisen puhtaalla pelillä.
Ottelutilastoihin ei ole linkkiä saatavilla.

Espanjan liigassa Lotta-Maj Lahtinen pääsi juhlimaan makoisaa päänahkaa, kun Sedis kaatoi Euroliiga-joukkue Zaragozan 84-76 (33-44). Lahtinen loisti 15 pisteen, viiden levypallon, syötön, kahden riiston ja torjunnan tilastoilla.
Ottelutilastot

Marianne Kalinin ja Anniina Äijäsen Ferrol koki kotonaan kirvelevän 63-64 (35-22)-tapion Bizkaialle. Kalin nappasi ottelussa kolme levypalloa ja Äijäselle kirjattiin yksi piste, neljä levypalloa ja yksi syöttö.
Ottelutilastot

Ruotsissa saatiin kausi käyntiin ja Sofia Pelanderin Norrköping Dolphins kukisti Högsbon 75-70 (37-39). Pelander aloitti vahvasti kahdeksalla pisteellä, kahdeksalla levypallolla ja viidellä syötöllä.
Ottelutilastot

Lotta Vesiluoma sai kaudelleen vahvan startin, kun hän oli Alvikin paras pistenainen 14 pisteen saldolla. Se ei kuitenkaan riittänyt, kun Luleå nappasi pisteet 77-51 (38-24)-voitolla. Vesiluoma saalisti tilastoihinsa myös kaksi levypalloa, kaksi syöttöä ja kaksi riistoa.
Ottelutilastot

Elina Aarnisalo pääsi Belgiassa nautiskelemaan murskavoitosta Kangoeroes Mechelenin murjoessa Sparta Laarnen 92-47 (47-21). Aarnisalo kuritti vastustajaa 12 pisteen edestä ja lisäksi hänelle kirjattiin kolme levypalloa, kaksi riistoa ja torjunta.
Ottelutilastot

Isabella Kaukopaasin edustaman Visbyn kausi alkoi hankalasti, kun viime vuoden hopeamitalisti Södertälje otti kotonaan selvän 94-43 (50-26)-voiton. Kaukopaasi heitti kolme pistettä ja riisti kerran.
Ottelutilastot

Lähde: Koripalloliiton tiedote