Suomalaisvalmentajalle jatkosopimus Bundesliigajoukkueen kanssa
Vahvaa työtä Tigers Tübingenin peräsimessä tehnyt Daniel ”Danny” Jansson on tehnyt seuran kanssa uuden jatkosopimuksen. Uusi sopimus kattaa myös kauden 2024-25.
Jansson valmentaa tiikerilaumaa nyt neljättä kauttaan ja uusi jatkosopimus pitää hänet joukkueen päävalmentajana tämän kauden jälkeen. Kauden 2021-22 päätteeksi Tigers olisi noussut pelillisesti Bundesliigaan, mutta seuralta ei tuolloin löytynyt vielä taloudellisia resursseja lähteä haastamaan suurempiaan Bundesliigaan. Viime kauden päätteeksi Jansson luotsasi jälleen joukkueensa Bundesliigan porteille ja tällä kertaa tausta-asiat olivat myös sillä mallilla, että portit parrasvaloihin avautuivat ja nousu toteutui.
– Olemme saavuttaneet paljon Tübingenissa kolmena edelliskautena. Siitä huolimatta on vielä paljon töitä johdattaa seura kohti parempaa ja oikeanlaista tulevaisuutta. Taistelemme tällä hetkellä pysyäksemme Bundesliigassa. Meillä on vielä intensiivinen kausi edessämme, Jansson toteaa Tigersin verkkosivuilla.
– Molemmat osapuolet halusivat selvyyden aikaisessa vaiheessa, jotta voimme yhdessä ottaa seuraavat askeleet seuran kehittämiseksi, Jansson jatkaa.
Tigers on tällä hetkellä Bundesliigassa 15. napattuaan 11 ottelusta kolme voittoa. Janssonin sopimus jatkuu sarjatasosta riippumatta.
– Hän on näytellyt merkittävää roolia sekä joukkueen että meidän urheilullisen identiteetin kehittämisessä. Hänen järjestelmänsä ja työnsä nuorten pelaajien kanssa toimii sarjatasosta riippumatta, jolle on tunnusomaista hyvä työ, erinomainen kommunikaatio sekä boksin ulkopuolinen näkemys, seuran urheilujohtaja Jascha Maus hehkuttaa.
Tigersin toimitusjohtaja Michael Bamberg on Mausin tavoin innoissaan 44-vuotiaan suomalaisluotsin sitoutumisesta seuraan.
– Siitä ei ole kysymystäkään, että Danny Jansson on ollut uskomaton onnenpotku Tübingenin koripallolle. Hän on saavuttanut paljon hyvällä työllään viime vuosien aikana. Nyt jatkamme tätä matkaa yhdessä, Bamberg toteaa.
– Hänen kykynsä työskennellä nuorten pelaajien kanssa ja kehittää heitä vahvistaa asemaamme entisestään. Hänen alaisuudessaan Tigers Tübingenistä tulee erittäin mielenkiintoinen monille nuorille pelaajille. Hänellä on meidän täysi luotto. Hänen jatkosopimuksensa on hyvä uutinen seurallemme, Bamberg suitsuttaa.
Tigersin päävalmentajana Jansson on valittu kahdesti ProA:n parhaaksi päävalmentajaksi. Ennen siirtoaan Tigersiin Jansson valmensi kuuden vuoden ajan Ulmin organisaatiossa akatemiajoukkueen päävalmentajana ja edustusjoukkueen apuvalmentajana. Ulmissa työskennellessään hänet valittiin sekä ProB:n että U19-sarjan NBBL:n vuoden valmentajaksi.
Lähde: Koripalloliiton verkkosivut
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Loppuunmyyty Veikkaus Areena sai mitä halusi – Lauri Markkanen: ”En vaihtaisi mihinkään”
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Näkökulma: Los Angeles Lakersin seurajohto epäonnistui – LeBron James antoi kaikkensa
- Tuomas Iisalon avainpelaaja kaupattiin – huippulupaukselle tehdään tilaa
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- LeBron James lähdössä Lakersista? Tässä kolme todennäköisintä vaihtoehtoa
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”