Suomen korislegendan unelma toteutui – ”Älytön fiilis”
Naisten Korisliigan finaalisarja päättyi tiistaina, kun ToPo voitti Helsingin Kisahallissa pelatussa kolmannessa finaaliottelussa Peli-Karhut koriluvuin 92-85.
ToPo voitti finaalit suoraan kolmessa ottelussa. Helsinkiläisjoukkue oli jo runkosarjassa täysin ylivoimainen, joten yllätyksenä finaalien tuloksia ei voida pitää.
ToPo johti tauolla 11 pisteellä. PeKa kuroi tauon jälkeen eron neljään pisteeseen, mutta lopussa ToPo meni menojaan.
Suomen korislegenda, 46-vuotias Taru Tuukkanen, voitti toisen Suomen mestaruutensa. Mutta mestaruus oli hänelle ensimmäinen kasvattajaseurassaan ToPossa.
– Älytön fiilis. Nuoruuteni käytin täällä Kisahallissa ja unelmoin, että pelaisin Naisten Korisliigaa ToPo:ssa. Nyt se tapahtui 30 vuotta myöhemmin. En tiedä uskalsinko edes unelmoida silloin mestaruudesta ToPo:n paidassa, Tuukkanen hehkutti Ruudun haastattelussa.
– Meillä oli tänä vuonna todella sitoutunut joukkue. Tavoitteena on ollut ainoastaan mestaruus. Meillä on penkillinen pelaajia, jotka olisivat jossain toisessa joukkueessa avauksessa, mutta joukkueen eteen on luovuttu omasta ja luotu tällainen joukkue, finaalien arvokkaimmaksi pelaajaksi valittu Tuukkanen jatkoi.
ToPon Carmen Tyson-Thomas heitti ottelussa 26 pistettä. Tuukkaselle kirjattiin triplatupla 13 pisteellä, 13 levypallolla ja 14 koriin johtaneella syötöllä. Randi Brown oli PeKan pelaajista tehokkain 24 pisteellään.
– Ei tätä voi vielä uskoa. Tämä on meidän joukkueelle ja koko seuralle niin iso asia. Tämä on ehdottomasti pitkäjänteisen työn tulos. Meidän taipaleemme alkoi viisi vuotta sitten. Tämä on ollut hienoa aikaa ja tässä on hyvä palkinto siitä, ToPo:n päävalmentaja Niko Kuusi sanoi Ruudulle.
ToPo kärsi koko kauden aikana vain kaksi tappiota. Suomen mestaruuden lisäksi joukkue voitti Suomen Cupin.
ToPolle mestaruus oli ensimmäinen naisten Korisliigassa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Remu Raitanen jatkaa Korisliigassa – Susijengin laiturin kotiinpaluu
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Loppuunmyyty Veikkaus Areena sai mitä halusi – Lauri Markkanen: ”En vaihtaisi mihinkään”
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Näkökulma: Los Angeles Lakersin seurajohto epäonnistui – LeBron James antoi kaikkensa
- Tuomas Iisalon avainpelaaja kaupattiin – huippulupaukselle tehdään tilaa
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Tuore NBA-mestari vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Tällä kokoonpanolla Susijengi lähtee MM-karsintaan
- Nyt jysähti! Kesän suurin yllätyssiirto vie supertähden muualle
- Utah Jazz teki merkittävän muutoksen – avainpelaaja kaupattiin
- Nyt on nopeaa toimintaa – kaksi Korisliigan joukkuetta jo valmiina kauteen
- Tätä asiaa Lauri Markkanen ihmetteli Susijengin ottelussa – ”Vähän turhauduin”
- Susijengi kaatoi Unkarin – näin suoriutuivat suomalaistähdet
- Siirtoikkuna aukesi – Los Angeles Lakers laittoi rahat haisemaan
- Historiallinen superkolmikko länsirannikolle? Näin sisäpiirin toimittaja paljasti
- LeBron James jatkaa uraansa – Lakersin aikakausi tulee päätökseen
- LeBron Jamesin agentti paljasti supertähden suunnitelmat