Korisliigassa hurjin pistesaldo 26 vuoteen
Joensuun Kataja Basket jatkaa kauttaan Korisliigan välierissä voitettuaan vapunpäivänä vierasottelussa BC Nokian koriluvuin 93-90.
Finaalipaikka oli BC Nokialle katkolla jo keskiviikkona sen johdettua ottelusarjaa voitoin 3-1. Nyt Kataja onnistui kaventamaan otteluvoitot 2-3:een.
Katajan sankari oli Richaud Pack, joka heitti peräti 47 pistettä. Määrä on Korisliigan pudotuspelien korkein sitten vuoden 1998. Tuolloin Tampereen Pyrbasketin Marcus Norris heitti pudotuspeliottelussa 48 pistettä.
Pack oli muutenkin liekeissä. Tilastoihin hänelle kertyi viisi levypalloa, neljä syöttöä sekä tehokkuuslukema 45.
Katajan päävalmentaja Petri Virtanen kiitteli joukkueensa periksiantamattomuutta.
– Tämä lopussa tapahtunut nousu johtoon oli meiltä osoitus siitä, että olemme tässä tilanteessa olleet kaudella aiemminkin. Olemme joutuneet muuttamaan pelityyliä etenkin hyökkäyspäässä aika radikaalisti, kun tiettyjä yksilöitä on puuttunut. Meidän etumme tähän otteluun tullessa oli se, että on Nokian kotipeli ja mahdollisuus päästä seurahistorian ensimmäisen kerran finaaleihin, niin se tuottaa heille silloin pienen paineen. Me pystyimme käsittelemään tilanteen hienosti, Virtanen kommentoi Ruudun haastattelussa.
Ottelusarja jatkuu Joensuussa 3. toukokuuta. Kataja on silloinkin pakkovoiton edessä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Korisliigan mestari vaihtuu
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- NBA:n mestarisuosikki jyräsi jatkoon – haastaja pinteessä
- Nyt se selvisi – Miikka Muurinen siirtyy huippuseuraan!
- Victor Wembanyama palasi näyttävästi
- Korisliigan välierissä kaksi seiskapeliä
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Mitä ihmettä tapahtuu idässä – Detroit Pistons pulassa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurinen löysi uuden seuran – yksi Ylen kysymys oli liikaa
- Kukaan ei uskonut tätä – Lakers teki mahdottoman 30 sekunnissa
- Miikka Muurisella suuri päätös edessä – tässä viimeinen lista yliopistoista
- Nikola Jokicin painajainen toteutui – MVP:lle löytyi pysäyttäjä
- NBA-legendat kritisoivat Kevin Durantin tekemistä
- Nikola Jokic on kuilun partaalla
- Yle: Lauri Markkanen nosti esiin Utah Jazzin ongelman – tämä puuttuu joukkueesta
- 17 vuotta ja 11 kuukautta – NBA-seura rikkoi kirouksensa
- Peli-Karhut on Suomen mestari
- Phoenix Sunsin tähti haukkui tuomarit pystyyn