Susijengin päävalmentajalta yllättävä uutinen
Suomen koripallomaajoukkueen päävalmentaja Lassi Tuovi jättää Euroopan parketit seurajoukkuekoripallon osalta toistaiseksi.
Tuovi on tehnyt sopimuksen Japanin koripallon pääsarjassa pelaavan Yokohama B-Corsair -seuran kanssa. Tuovin pesti japanilaisseurassa on kaksivuotinen.
Japaniin Tuovi siirtyy Italiasta Virtus Bolognan joukkueesta apuvalmentajan paikalta, jossa saavutti päättyneellä kaudella Italian pääsarjan hopeaa. Tuovi toimii Yokohamassa päävalmentajana.
– Löysimme aika nopeasti ensimmäisten keskustelujen jälkeen yhteisen sävelen siitä, minkälaista valmennusta B-Corsairsin organisaatio tahtoo joukkueelleen, ja mitkä ovat puolestaan itselleni tärkeät asiat ja arvot, joita tahdon tuoda joukkueeseen, Tuovi kommentoi Koripalloliiton mukaan,
Tuovi on toiminut kaksoisroolissa kuin legendaarinen Pentti Matikainen HIFK:ssa ja Leijonissa aikoinaan. Tuovi on Bologna-pestinsä ohella toiminut samaan aikaan Suomen miesten maajoukkueen Susijengin päävalmentajana.
– Suomi-korikselle kuuluu suuri kiitos tämän mahdollisuuden aukeamisesta. Japanissa ollaan oltu kiinnostuneita maajoukkueohjelmastamme jo pidemmän aikaa ja he ovat saaneet positiivisen kuvan osaamisestamme. Toivottavasti tämä yhteys kantaa hedelmää jatkossakin.
Ennen Japanin pestiään Tuovin haasteena on Susijengin osalta Espanjassa heinäkuun alussa pelattavat olympiakarsinnat. Ja tietysti sen jälkeen olisivat myös Pariisin olympialaiset, jos Susijengi niihin selviytyy.
– Nyt keskitytään täysillä Susijengin toimintaan ja lähdetään taistelemaan paikasta olympialaisissa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”