Suomi sai karsean selkäsaunan
Koripallon olympiaemäntä Ranska antoi vahvan näytteen vireestään lauantaina harjoitusottelussa Suomea vastaan La Roche-sur-Yonissa. Ranska voitti Susiladiesin julmin lukemin 129-50.
Tasoero oli ottelussa järkyttävä. Tauolla Ranska johti 69-23.
Tasoeroja kuvaa, että Susiladies sortui ranskalaispuolustuksen edessä peräti 35 menetykseen. Niistä 22 oli Ranskan riistoja.
Suomen heittoprosentit myös jäivät todella vaisuiksi. Susiladiesin pelitilanneheitot upposivat 14/51 (27%). Se kertoo, miten kaukana Suomi on maailman huipputasosta.
Ranskan äärimmäisen tehokkaasta hyökkäyksestä kertoo fakta syöttömäärästä. Ranska tilastoi peräti 41 koriin johtanutta syöttöä.
– Ranska oli numeroiden verran parempi tänään. Siihen vaikutti Ranskan fantastinen ensimmäinen puoliaika ja meidän henkinen lamaantuminen sen aikana. Isossa kuvassa tämä näytti joukkueelle, ja henkilökohtaisella tasolla pelaajille, mitä pitää parantaa, kommentoi Suomen päävalmentaja Ilkka Palviainen.
– Ranska puristi puolustuksellaan meiltä ilman pihalle ja pakotti menettämään palloa. Vastustajan tilannekovuus ja -valmius oli ihan eri tasolla, mihin suurin osa pelaajista on tottunut. Se aiheutti paljon epävarmuutta kentällä, Palviainen jatkoi.
Ranska sijoittui Tokion olympiakisoissa 2021 pronssille. Maan naisten koris on ollut kovassa nosteessa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Entinen supertähti palaa NBA:han vuoden tauon jälkeen – tässä uusi seura
- Loimaa Bisonsin päävalmentaja paljastaa – näin pelaajarekrytointi tapahtuu
- Houston Rocketsin eliittipuolustajalle iskettiin mojova sopimus – yksi asia huolestuttaa
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- Tällaista ei olla koskaan nähty – NBA sai tutkinnan päätökseen ja Clippersille pamahti ennennäkemättömät sakot
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Haastattelu: Lauri Markkanen kommentoi Utah Jazzin jättihankintaa – yksi asia hämmästyttää yhä
- Viisi kautta taukoa NBA:sta – nyt jättiläinen liittyy mestarikandidaatin riveihin
- Lähde: Dallas Mavericks valmistautuu uuteen jättisiirtoon
- Lauri Markkanen vastasi kritiikkiin – Lassi Tuovi: ”Otti joukkueen reppuselkään”
- Näkökulma: nyt se voidaan todeta – tämä treidi oli virallisesti NBA-historian kamalin
- IS: Miikka Muurinen törttöili liikenteessä – sakko paljasti tulotason
- Susijengiltä tyylikäs esitys – kolmannen erän tilastot hurjaa luettavaa
- Perttu Blomgren jättää Bundesliigan – tässä uusi seura
- Avoin kirje: Ex-supertähti Victor Oladipo polvillaan NBA-pomojen edessä
- Jacob Grandison riidoissa Susijengin kanssa – jäi tilanteessa käytännössä yksin