Suomen hyvä esitys ei riittänyt koripallon EM-kisoissa
Suomi ei yltänyt puolivälieriin Tampereen Hakametsän pyhätössä pelattavassa koripallon alle 18-vuotiaiden EM-kisoissa.
Serbia voitti Suomen neljännesvälieräottelussa koriluvuin 81-67. Tulos oli sinänsä odotettu.
Huonosti Suomi ei kuitenkaan pelannut. Petrausta tuli kahteen edelliseen surkeaan tappioon.
– Monilta osilta meiltä tämän turnauksen paras peli. Ainakin mitä tulee harjoiteltuihin konseptiasioihin. Valitettavasti ratkaisevilla hetkillä ne viimeistelyt meni ohi ja hyökkäyksen laatutekijät romahti. Sen takia ristiriitaiset fiilikset, kommentoi Suomen päävalmentaja Jyri Lohikoski Koripalloliiton mukaan.
Lohikoski väittä, että Serbia olisi voinut olla jopa voitettavissa.
– Hiukan paremmalla pelillä, hiukan paremmalla viimeistelyllä ja hiukan paremmilla laatutekijöillä me olisimme voineet päästä siihen tilanteeseen, että olisimme haastaneet Serbian. Serbia surffasi mukavuusalueellaan ja nautiskellen jatkaa seuraavalle kierrokselle. Olisi ollut kiva päästä tappelemaan oikein kunnolla voitosta, siihen olisi voinut olla tänään mahdollisuudet.
Samu Adler oli Suomen paras pistemies 17 pisteellään. Elmeri Abbey heitti 14 pistettä.
Suomi pelaa turnauksessa vielä sijoista 9-16.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Susijengistä tuttu pelaaja Korisliigaan
- NBA Cup – idän parhaat ovat tässä
- Huippuvahvistus! Susijengistä tuttu pelaaja palaa Korisliigaan
- IS: Miikka Muurinen on joutunut kriisin keskelle – muuttuuko suomalaisen tilanne?
- NBA aloittaa pian Euroopassa
- Miikka Muurinen avasi Ylelle – näin jättisiirto muutti elämää siviilissä
- Entisen NBA-tähden ruumis löydettiin rannalta
- Lupaava uutinen NBA:n supertähdestä
- Tuomas Iisalo saanut Memphisin raiteilleen
- 4,7 miljoonan seuraajan sometili julkaisi – tässä ovat maailman parhaat koripalloilijat
- Miikka Muuriselta iso paljastus – seura vaihtumassa!
- Entisen NBA-tähden ruumis löydettiin rannalta
- Tuomas Iisalo saanut Memphisin raiteilleen
- 4,7 miljoonan seuraajan sometili julkaisi – tässä ovat maailman parhaat koripalloilijat
- Lauri Markkanen sivussa – näin kävi
- Susijengi-huuma on uskomaton – useat jäivät jälleen tyhjin käsin
- Miikka Muurinen avasi Ylelle – näin jättisiirto muutti elämää siviilissä
- Voitto jälleen – Lauri Markkanen tekee eron
- Utah Jazz jäi jyrän alle ilman Lauri Markkasta – lyhyt ilmoitus suomalaisen tilanteesta
- Huippuvahvistus! Susijengistä tuttu pelaaja palaa Korisliigaan