USA:n hurja voittokierre on kantanut finaaliin saakka
Yhdysvallat on edennyt Pariisin olympiakoripalloturnauksissa loppuotteluun sekä miesten että naisten turnauksissa.
Molemmissa loppuotteluissa Yhdysvallat haastaa saman maan. Ranska on amerikkalaisilla finaalivastustajana sekä miesten että naisten turnauksessa.
Naisten välieräottelussa Yhdysvallat murskasi Australian koriluvuin 85-64.
– Alusta loppuun saakka pystyimme hoitamaan työmme ja teimme, mitä halusimme. Haluan antaa tunnustusta sille, miten hyvin joukkue kasvanut ja kehittynyt turnauksen aikana. Kahden päivän ajan voimme kehittyä vielä lisää, kommentoi Yhdysvaltain pelaaja Breanna Stewart.
Amerikkalaiseen urheilujargoniin kuuluu, että omaa ylivoimaa vähätellään. Sitä jauhoi myös Stewart.
– Tulos ei osoita todellisuudessa, miten peli eteni. Australia laittoi mielestäni meidät koville. Ja loppunumeroista riippumatta kunnioitamme vastustajiamme.
Yhdysvallat, jonka joukkue kootaan WNBA-tähdistä, on voittanut kaikki koripallon naisten olympiakullat Barcelonan 1992 kisojen jälkeen. Olympiaotteluista Yhdysvallat on ottanut nyt 60 perättäistä voittoa.
Toinen välieräottelu oli huomattavasti tiukempi. Siinä Ranska voitti Belgian jatkoajan jälkeen 81-75.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Nyt jysähti kesän isoin siirto – LeBron Jamesin uusi seura on Philadelphia 76ers
- Lahti Basketballin ulkomaalaiskvartetti on valmis – sortuuko kausi kuitenkin tähän?
- Seagullsiin saapuu puolustusmonsteri – Justin Abson voi olla sarjan paras puolustaja
- Lähde: NBA:ssa 15 miljoonan dollarin jatkosopimus – onko Jordan Walsh sen arvoinen?
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Hallitseva Suomen mestari vahvistuu monipuolisen laiturin myötä
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lahti Basketballin uusi vahvistus saa koriraudat tutisemaan
- Mikael Jantusen suursiirrolle sinetti – tämän takia hän uskoo sopivansa Real Madridiin
- Lahti Basketball nappasi atleettisen donkkikoneen sentterikseen
- Koripalloon läjä sääntömuutoksia – taktiset rikkeet kuriin
- LeBron Jamesille raivataan tilaa – saksalaistähti Dennis Schröder treidihuhuissa
- Lähde: Tähtipelaaja lähdössä Mikael Jantusen tieltä NBA:han
- Kataja Basket tuo jäätävän NCAA-takamiehen joukkueeseen
- Jättisiirto: Mikael Jantunen menossa Real Madridiin – suomalaisten El Clásico odottaa