Tuppisuinen NBA-supertähti todella harvinaiseen saavutukseen
Denver Nuggetsin supertähti Nikola Jokic oli vahvassa vedossa NBA:ssa tiistaina.
Jokic kirjautti tripla-tuplan Denverin voittaessa Brooklyn Netsin jatkoajalla 144-139. Jokic heitti 29 pistettä, keräsi 18 levypalloa ja antoi 16 koriin johtanutta syöttöä.
NBA:n historiassa vain yksi pelaaja on yltänyt aiemmin vastaaviin lukuihin. Hän on Oscar Robertson, joka oli uransa huipulla 1960-luvulla sekä 70-luvun alussa.
Jokic on seitsemän kertaa urallaan päässyt 25 pisteen, 15 levypallon ja 15 syötön tripla-tuplaan. Saavutus kertoo omaa kieltään hänen erinomaisuudestaan.
Jokic on valittu kolme kertaa NBA:n parhaaksi pelaajaksi. Vuodet olivat 2021, 2022, 2024.
Jokic on luonut itsestään myös Kimi Räikkösen-tyylisen brändin. Hän on tehnyt selväksi, ettei tykkää jutella median kanssa.
Pariisin olympialaisissa Serbian voittoon Saksasta päättyneen pronssiottelun jälkeen Jokic ei halunnut jutella edes kotimaansa Serbian median edustajille. Hän ei vain juttelu napannut.
Jokicin edustama Nuggets on aloittanut kautensa kahdella voitolla ja kahdella tappiolla. Brooklynilla on neljästä ottelustaan vain yksi voitto.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- KTP-Basket jysäytti – Daniel Dolenc palaa Suomeen
- Kova väite: Joel Embiidin kuntoon on tullut merkittävä muutos
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Phoenix Sunsilta 73 miljoonan dollarin sopimus