Awak Kuier huimassa iskussa isänpäivän Suomi-juhlassa
Suomi säilytti mahdollisuutensa koripallon EM-turnaukseen voitettuaan sunnuntaina Helsingin Urhea-hallissa pelatussa karsintaottelussa Bulgarian koriluvuin 85-72.
Bulgaria pääsi lopussa kolmen pisteen päähän. Suomen tähtipelaaja Awak Kuier piti sen jälkeen huolen, ettei vastustaja kääntäisi ottelua upotettuaan ratkaisevat pisteet.
Kuierin illan saldo oli peräti 30 pistettä. Hän keräsi myös 11 levypalloa ja viisi torjuntaa.
–Me saatiin ensimmäisellä puoliskolla joukkueena ensimmäisen kerran yhteinen kokemus siitä, että ollaan isossa pelissä todella suuressa johdossa. Jälkipuoliskolla taas Bulgaria osoitti oman tasonsa koripallojoukkueena. Meillä oli viimeisillä minuuteilla riittävä energiataso ja älykkyys mukana pelaamisessamme ja olen todella ylpeä ja iloinen siitä, miten hoidimme pelin kotiin. Saimme tulevaisuutta ajatellen hyvän muistutuksen ja opin koripallopelin luonteesta ja onni, ettei se oppi tullut kovimman kautta, kommentoi isänpäivän ottelun sankari Kuier Koripalloliiton mukaan.
Lotta-Maj Lahtinen heitti 13 pistettä. Sara Bejedille pisteitä kertyi 11.
Bejedi oli erinomaisessa vireessä. Hän antoi yhdeksän koriin johtanutta syöttöä.
Bulgariaa ei auttanut yhdysvaltalaisen Khaalia Hillsmanin liittyminen maan A-maajoukkueeseen. Bulgarian maajoukkueen vierastyöläinen heitti 22 pistettä.
Suomi pelaa viimeiset karsintaottelunsa 2025 pelattavaan EM-turnaukseen ensi helmikuussa. Vastassa ovat Slovenia ja Unkari.
Unkarilla on kolme voittoa ja Suomella sekä Slovenialla kaksi. Lohkovoittaja pääsee suoraan EM-kisoihin. Lisäksi neljä parasta lohkokakkosta saa EM-kisapaikan.
LUE MYÖS:
- Karhu Basket takaisin voittojen tielle – Vilpas haki voiton Loimaalta
- Ei löydy pysäyttäjää tälle vahvistukselle – Mason Gillis loisti jälleen KTP:n voitossa
- Analyysi: Utah Jazz rakentaa uutta nousua – nähdäänkö Lauri Markkanen viimein pudotuspeleissä?
- Lähde: Milwaukee Bucksin suuret muutokset jatkuvat – useampi treidi viritteillä
- Thunderin superlupaus ajautui sopimuskiistaan – espanjalaisseura uhkaa estää NBA-siirron
- Kolme pelaajaa Tuomas Iisalon Memphis Grizzliesistä siirtohuhuissa
- Mikael Jantunen osoitti arvonsa – tilastokärki Real Madridin voitossa
- Näin hiljennetään epäilijät – jättisopimuksen tehnyt sentteri nöyryytti tähtipuolustajaa
- Näkökulma: NBA:n pohjamudista kohti pudotuspelejä – Washington Wizards voi yllättää kaikki
- NBA-pomojen gallup povaa uutta dynastiaa
- Mikael Jantunen osoitti arvonsa – tilastokärki Real Madridin voitossa
- Kokemus karttuu – 76ersin roolipelaaja äimän käkenä LeBron Jamesista: ”Jos en tiedä jotain, kysyn häneltä”
- Näin vältetään putoaminen Korisliigasta – Kouvot toivat takaisin viime kauden superjenkin
- 25-vuotias ex-maajoukkuepelaaja syyllistyi vuosia kestäneeseen miljoonapetokseen
- Korisliigassa pelattiin poikkeuksellisesti klo 12.30 ja tunnelma oli katossa
- Olivier Nkamhouan peliajassa äkillinen romahdus
- Tuomas Iisalon koirankopissa olleen Ja Morantin isä uhosi Memphis Grizzliesille
- LA Clippersin ja Kawhi Leonardin narauttanut toimittaja syynää nyt LeBron Jamesia
- KTP-Basket jyräsi hallitsevan mestarin Salossa – dominoiva esitys kapealla miehistöllä
- Sacramento Kingsin faneilla on viimeinkin jotain, mistä saa luvan innostua