Lauri Markkanen sai uusia seurakavereita
NBA-draftin toinen kierros suoritettiin torstaina. Viime vuonna Los Angeles Lakers varasi Bronny Jamesin, mikä toi toiselle kierrokselle valtavasti julkisuutta, mutta nyt oli valokeilan suhteen hiljaisempaa.
Prosessinsa keskellä nahkaansa uudelleen luova Lauri Markkasen edustama Utah Jazz pääsi toisella kierroksella varaamaan kahdesti. Seura oli hankkinut varausoikeuksia pelaajakaupoilla.
Numerolla 43 Utah varasi takamies Jamar Watkinsin. Sen jälkeen Jazz pääsi varaamaan vielä numerolla 53. Varaus osui takamies John Tonjeen.
Watkins pelasi viime kaudella Florida Staten joukkueessa yliopistojen NCAA-sarjassa. Tonje pelasi samassa sarjassa Wisconsinin opinahjossa.
Ykköskierroksella Utah pääsi varaamaan viidentenä. Varatuksi tuli pienen laitahyökkääjän paikalla pelaava Ace Bailey, joka pelasi NCAA:ssa Rutgersin yliopistojoukkueessa.
Bailey nähtäneen ensi kaudella varmasti Utahin joukkueessa. Nähtäväksi jää, laittaako Utah ensi kaudella vielä tahallaan läskiksi taistellakseen mahdollisuudesta ykkösvaraukseen. Viime kaudella arpaonni ei ollut Utahille myötäinen.
LUE MYÖS:
- Suomalaistähdet tekivät debyyttinsä espanjalaisjättien paidassa Euroliigassa
- Korisliigan kausiennakko – KTP-Basket: Sarjan tasapainoisin joukkue?
- Miikka Muurinen sai peliluvan – John Calipari: ”Halasimme toisiamme, kyyneleet silmissä”
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Tähtisentteri hylkäsi Pistonsin jättisopimuksen – vaatii vieläkin älyttömämpää summaa
- Korisliigan kausiennakko – Uudenkaupungin Korihait: Onko enää asiaa mitalipeleihin?
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Silkkaa dominointia – NBA-pelaaja siirtyi Australiaan ja nousi välittömästi supertähdeksi
- Korisliigan kausiennakko – Loimaa Bisons: Tuttuja vahvistuksia jälleen Suomessa

- Korisliigan kausiennakko – Tapiolan Honka: Tuskin toista tuhkimotarinaa
- Korisliigan kausiennakko – Lahti Basketball: Rakentaa pysyvää statusta Korisliigassa
- Sensaatio Samokovissa – Salon Vilpas venyi historialliseen temppuun
- Korisliigan kausiennakko – Karhu Basket: Uusi valmentaja ja uudet kuviot
- Korisliigan kausiennakko – Kataja Basket: Loukkaantumistilanne huolestuttaa
- Entinen tähtipelaaja ei sulattanut WNBA:ta halventavaa tempausta: ”Kornia ja noloa”
- Edon Maxhuni vaihtaa seuraa – suuntana Turkin pääsarja