Ruotsi piinasi Susijengiä – Lauri Markkanen myönsi vaikeudet
Suomen Susijengiltä odotettiin EM-koriksen avausottelussa murskavoittoa, mutta Ruotsi kaatuikin vain hikisesti. Suomi oli parempi pistein 93-90.
Ruotsilla oli hyvä sauma pelin voittoon. Suomen hermot kestivät lopussa paremmin. Ruotsin NBA-pelaaja Pelle Larsson otti virhetilinsä täyteen ennen pelin loppua, mikä auttoi Suomea.
– Vaikea peli. Ruotsia vastaan on aina hauska pelata ja se on hyvä joukkue. Niillä on paljon kokemusta, kommentoi Lauri Markkanen.
Suomella oli vaikeuksia. Markkanen myönsi, ettei taso ollut Susijengillä parasta luokkaa-.
– Tänään hauska matsi. Meillä se ei oikein auennut. Piti vaan luottaa, että jossain vaiheessa peliä se sitten aukeaa ja nyt se tapahtui ihan tossa lopussa. Saatiin muutama pinnan ero. Se riittää turnauksessa, mutta kyllä meillä on paljon parannettavaa, Markkanen totesi.
Voitto kuitenkin tuli. Edon Maxhuni pelasi loistavan ottelun. Hän onnistui lopussa myös todella tärkeissä vapaaheitoissa.
Miikka Muurinen pelasi ensimmäisen arvokisaottelunsa. Hän onnistui donkissaan.
Tunnelma Tampereen Nokia-areenalla upea. Ja varmasti se kohenee perjantaina, kun Suomi kohtaa Britannian.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Lokkiparvi tiedotti neljännestä vahvistuksesta – Keonte Kennedy Helsinkiin
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- Miikka Muurinen totesi: ”Yritän olla ykkösvaraus”
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Russell Westbrook laittaa tossut naulaan – yksi kaikkien aikojen parhaista takureista
- Israelista kuusinumeroinen tarjous Dennis Rodmanille
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Atleettinen sentteri KTP-Basketin haaviin – vielä on pari tekijää tulossa
- 12 miljardia dollaria – Los Angeles Lakers myytiin jälleen
- Lähde: Ronaldinho pyrkii aggressiivisesti koripallobisnekseen
- Karhu Basketin kova hankinta jättääkin Korisliigan väliin – tässä syy
- Elias Valtoselle huippusopimus – pienelle suoratoistopalvelulle kultakaivos
- Entinen NBA-tähti laukoi hävyttömän väitteen Stephen Currysta
- Olivier Nkamhouan kilpailija maksoi jättisumman päästäkseen pois Barcelonasta
- Euroliigasta takaisin NBA-parketeille – Nikola Jokić saa pyytämäänsä apua
- Entinen NBA-pelaaja haastaa WNBA:n säännöt – ilmoittautui varaustilaisuuteen
- Kaksi vuotta pelaamatta – nyt saapuu Loimaa Bisonsin takakentälle
- 226 cm ja 172 cm – Los Angeles Clippersillä on NBA:n hurjin pituusero
- Pistenikkari Äänekoskelle – Kipinä Basket vahvistui NBA:n G-liigan pelurilla
- Euroliiga-joukkue tavoittelee tosissaan Nikola Jokicia: ”Teen sen ensi vuonna”